Venäläinen alaupseeri ja hänen kolme miestänsä antautuivat vangiksi vähintäkään vastustamatta.
Isolla kivellä lähellä laituria istui Erkki Ollikainen tirkistellen joka taholle ympärillensä, tavan takaa nostaen molemmat kätensä kylmää hikeä valuvalle otsallensa. Vähän matkaa hänestä oli Malmin joukko leiriytynyt.
"Erkki parka", sanoi katteini majuritar Segercrantzille, joka samassa lähestyi nuoremman itkevän tyttärensä kanssa, "niin lähellä onneansa ja kuitenkin niin kaukana siitä!"
"Entäs minä", huokasi majuritar, "ettekö te minuakin surkuttele, herra katteini?"
"Onko teillekin vahinko tapahtunut?"
"On! Vanhin tyttäreni, kelpo Annani on myöskin hukassa".
"Hän on ehkä kuollut?"
"Ei, sillä silloinpa hän olisi täällä".
"Hän on ehkä kiertoteitä päässyt pakenemaan Heiniojaan?"
"Ei, tuhat kertaa ei! Hän ei olisi saattanut jättää minua ja sisartansa".