Sittekuin ne, joilla ei ollut kelvollisia pyssyjä, olivat niitä saaneet katteini Malmilta, jolla aina oli semmoisia mukanaan retkillänsä vapaaehtoisille jaettavaksi, lähti Erkki joukkoinensa samalle taholle, jonne Venäläiset olivat paenneet. Muutama minuutti sen jälkeen kantoi neljä sotamiestä Mikko Ikosen kirkosta, hänen kuumeen houreessaan huutaen ja remuten vaatiessaan pyssyänsä, että hän sitte ryssälle, joka ampui häntä ihan pääkuoreen, saisi maksaa "vanhaa viinavelkaa".
II.
TUPA VAAJASALON SAARELLA.
1.
Kallavesi, jotenkin keskellä Kuopion lääniä, on Suomen suurimpia järviä. Niinkuin muittenkin Suomen järvien rannat ovat senkin monimutkaiset, osaksi metsäiset, osaksi kallioiset. Saaria ja luotoja on epäjärjestyksessä ikäänkuin kylvettyinä Kallaveden pinnalla ja ne antavat sen milloin leveälle, milloin kaidalle vesistölle sangen miellyttävän näyn, joka valtavasti vaikuttaa katsojaan. Täällä vahva havumetsäinen saari; muutaman kyynärän päässä siitä pienempi, jolla jokunen hoikka, pieni koivu hiljalleen kasvelee, ja kohta sen vieressä kallioinen luoto, jonka rakoloissa ehkä muuan pieni puro lirisee ylhäällä kallion harjalla olevalta syvennykseltä, johon sade on vettä koonnut, kastellen muutamaa siellä täällä kasvavaa ohdaketta. Siellä esiintyy mitä kummallisin vaihtelevaisuus, joka usein, kun silmä siirtyy mantereelle päin, loppuu aaltoileviin viljapeltoihin ja alastomiin vuoren harjanteihin, jossa ohut lentohiekka pöllyää ja antaa ilmalle raskaan harmaan karvaisen värin, taikka ruskeihin, laajoihin kanervakankaihin, joiden lävitse pienet purot hiljalleen etsivät tietä yhdestä järvestä toiseen. Semmoinen maisema, vaikkei se rehoita etelämaisessa loistossa eikä esiinny kovan, melkein villin pohjoisen luonnon tapaisena, joka muuten on tavallista muissa yhtä korkealla pohjoisessa olevissa seuduissa, vaan näiden molempain välillä, on kuitenkin valtava yksinkertaisen kauneutensa kautta, joka myös tavallansa on suurenlainen, sillä kaikki luonnossa todistaa sen suuruutta: vahva tammi ja norja kahila, väkevä kotka ja heikko, tomussa mateleva, melkein näkymätön mato.
Siinä missä mannermaa enemmän kuin muualla tunkeutuu Kallaveteen ja jakaa sen kahteen isoon puoliskoon, on pieni, sievä Kuopion kaupunki, josta koko läänikin on saanut nimensä. Jos jatketaan matkaa pohjoiseen päin, joudutaan pian Toivolaan vahvoine ja melkein valloittamattomine solineen, ja jos yhä kuljetaan eteenpäin järven itäistä rantaa käypää tietä pitkin, saavutaan vihdoin Iisalmeen, joka on Kallaveden pohjoisessa päässä. Se tie on täynnä vaihtelevata suloisuutta, ja joka kerran on sitä kulkenut, ei pian unhota sitä jo sen itsensäkin tähden, mutta myös niiden suurien historiallisien muistojen tähden, jotka täällä kohtaavat häntä melkein joka askeleella.
Loistavalla voittoretkellänsä itäänpäin oli Sandels pidättänyt Toivolaan. Näillä seuduin alkoi nyt sekä maitse että vesitse partiosota, jonka vertoja ei milloinkaan tässä osassa Suomea nähty.
Pieneen tupaan, jonka toinen pää nojasi eteläisen solan kosteata seinämää vasten, oli Sandels asettunut asumaan. Koko rakennuksessa oli kaksi huonetta, toinen isompi, toinen pienempi. Siellä täällä rappeutunutta kattoa oli korjattu niin että ylipäällikkö saattoi asua täällä kärsimättä suuria vastuksia ilmoilta ja tuulilta.
Penseä elokuun aurinko loi aamusäteitänsä isomman huoneen pienistä viheriöistä akkunaruuduista sisälle, joiden läpitse ne vaan huonosti valaisivat huoneen kalustoa, isoa karkeasti höylättyä honkaista pöytää, jolle oli levitetty Savon ja Karjalan kartta, "pitkätooli" akkunan vastaisella seinällä ja kolme seljätöntä tuolia, jotka sangen paljon muistuttivat suutarin istuimesta. Pitkä isoreikänen tussari, joka oli tuvan omistajan oma, riippui seinällä muurin takana, jonne eivät auringon säteet milloinkaan saapuneet. Isäntä itse, neljännysmies Paavo, oli mielellään antanut halvan asuntonsa Sandels'in käytettäväksi ja itse perheinensä, johon kuului vaimonsa, kymmenvuotias poika ja Paavon kahdenkymmenen vuotinen sisar, muuttanut erääsen muutaman sylen päässä olevaan pirttiin. Sandels'in asunnon akkunassa oli pari kääpiömäistä kukkaista astioissaan ja näyttivät ikäänkuin iloiten virkistyvän kun auringon säteet ystävällisesti hyväillen koskivat niiden lehtiin.
Tuvan ulkopuolella ja pitkin matkaa sen ympärilläkin kesti alinomaa kaikenlaisten sotamiesten hälinää. Teltat, parakit ja pienet maakuopat saivat tämän sotilaskaupungin, jonka ulkosyrjissä mustat tykin suut äänettömällä, mutta kaunopuheliaalla kielellänsä näytti varoittavan vihollista lähenemästä, sangen miellyttävän näköiseksi rauhallisenkin katsojan silmissä.