Tämän sanottuansa riensi Antti kotio.
Puoliyön aikaan palasivat kalastajat samaa tietä ja sattumalta tulivat he toisiansa vastaan samalla kohdalla kuin aamullakin.
"Nyt on hän kotona", sanoi toinen osoittaen Antin tupaa, jonka akkunasta loisti vikevä valo.
"Niin näkyy", vastasi toinen. "Eiköhän hänellä ole ollut mitään pirunjuonia tekeillä poissaollessaan?"
^Niinkö luulet?"
"Minä olen varma siitä. Anttia ei ole uskomista se kuin merkki".
* * * * *
Kalastajaukot olivat tuskin ehtineet tuvan näkyvistä kun Antti Tikkanen astui sen ovesta ulos. Hänellä oli päässään leveäröytäinen hattu. Toiselta hartialtaan riippui pitkä "tussari" ja hänen leveän nahkavyönsä väliin oli pistetty kaksi pistoolia.
Hänen muotonsa oli uhkaavamman näköinen kuin milloinkaan ennen ja usein puristi hän nyrkkiin puserrettua kättänsä Vihtakantaan päin, jossa hänen pahimmat vastustajansa asuivat.
"Odottakaat, te", jupisi hän pusertaen leveäteräisen puukon vartta, joka oli toisen pistoolin vieressä. "Kauvan olette te minulle jaelleet solvauksianne, mutta nyt en kärsi niitä enään. Halveksittuna olen aina ollut, ja te saatte palkkanne kaikesta vihastanne minua kohtaan. Tämä yö on päättävä kohtalonne".