Jussila tarttui jo pöydän alla olevaan veitseensä.
"Ah", tokaisi Antti, joka näki Jussilan synkän mutta tulisen katseen ja
pelkäsi kansalaisensa hurjaa luonnetta. "Eihän sillä ole kiirettä.
Parasta teille on ensin asettua lujasti saarelle, ettei Sandels
Toivolasta…"
"Mitä vielä! Älä puhu hänestä", keskeytti Venäläinen ylpeästi. "Hän ei voi meille mitään! Mutta", jatkoi hän nostaen pikarin, "kaunottaret tänne maljailemaan kanssamme, muuten ei ole ilostamme mitään!"
Antti nousi ylös ja avasi sisähuoneen oven. Kahden naisäänen kimakka huuto kuului samassa sisältä. Erkki pani päänsä lähemmäksi ruutua nähdäksensä paremmin. Hän ei peljännyt, että häntä huomattaisiin, eikä ajatellutkaan ollenkaan sitä.
Pian näki hän Katrin ja Anna Segercrantz'in horjuen tulevan isompaan huoneesen. Molemmat näyttivät itkeentyneiltä ja peittivät kasvonsa käsiinsä. Jussila oli noussut ylös ja seisoi nyt kädet ristissä akkunaan päin käännetyn selkänsä takana.
"Kas niin, kauniit käpyläiseni", huusi katteini Demonov nostaen pikaria, "nyt me juomme teidän maljanne ja toivomme että te myös juotte meidän. Tosin on juoma miehiä varten, mutta kuitenkin…"
Hän ei lopettanut lausettansa, vaan ojensi viinapikarin vapisevalle
Katrille ojentaessaan vasemman käsivartensa sillä syleilläkseen Katria.
"Katteini!" huusi samassa Jussila ja astui askeleen eteenpäin, hurjasti pudistaen nyrkkiänsä ja silmiltänsä kamalan tulen säihkyessä. "Minä tahdon…"
"Pyhän Mikaelin nimessä", keskeytti Demonov purskahtaen leveään nauruun, "luulenpa, hitto soikoon, että mies on mustasukkainen. Älä ole huomaavinasi tuommoisia pikkuasioita! Sodassa ei saa olla niin närkäs. Kas niin, tyttö, tule nyt kiltisti tänne!"
Näin sanoen aikoi hän taas vetää Katrin syliinsä, mutta nytkin hän siinä estettiin.