"Ja tässä on käteni vakuuttamaan että minäkin koetan parastani raivatakseni semmoiset hylkiöt maailmasta".
"Kiitos, herra luutnantti", vastasi Erkki liikutettuna. "Nyt eivät he pääse pakenemaan!"
Vähän levättyänsä lähti joukko ketjulla kulkemaan Vihtakantaa kohden.
7.
Venäläinen yliesikunta oli, niinkuin kerrottiin, koossa Vihkakannassa, joka oli suurimpia taloja Vaajasalolla ja asemansa puolesta korkeimmalla törmällä. Seutu lähinnä taloa oli varsin metsätön, joten taloa oli vihollisen vaarallinen lähestyä. Sentähden juuri oli venäläinen esikunta tänne asettanutkin kokouspaikkansa.
Korkealla sijaitsevista akkunoista saattoi metsän ylitse nähdä Leskelään, jonka mustat katot näkyivät eräästä aukeasta kohdasta. Myös näkyi Karhunsalmi sinisenä vyönä tummien puuryhmien välissä ja ta'impana suuri osa Kallaveden kaunista, kauniilla saarilla koristetusta seljästä.
Noin sata kyynärää oli Vihtakannasta rantaan, ja siellä oli venäläinen venehistö, johon kuului pieniä mutta lujasti tykitetyitä aluksia. Venehistön ei tarvinnut kulkea Karhunsalmen kautta päästäksensä yllämainitulle talolle, sillä siinä tapauksessa olisivat Fieandtin partiojoukon veneet auttamattomasti joutuneet vihollisen valtaan.
Venäläiset upseerit olivat juuri vilkkaassa kanssapuheessa, joka etupäässä koski niitä liikkeitä, mitä he nyt aikoivat tehdä. Innokkaimmin puhui näitä asioita markiisi Paulucci, eräs ulkomaalainen, joka monta vuotta oli ollut Venäjän palveluksessa ja oli, niinkuin sanotaan, "hyvissä kirjoissa". Hän olikin ylipäällikkö näillä seuduilla.
Hetkisen katseltuaan Kallaveden tyventä pintaa ja sillä edestakaisin liikkuvia aluksia, sanoi hän kääntyen upseerien puoleen:
"Meidän väellä oli paljon tehtävää viime yönä. Sandels on kahdesti koettanut tehdä hyökkäyksen, mutta meidän sotamiestemme valppaus ja urhollisuus ovat tehneet ne tyhjiksi".