Jussilan kasvot olivat synkät tätä sanoessaan.
"Mutta", sanoi Anna, joka ei kokonaan toivostansa luopunut, "kyllä sinä saatat viedä meidän takaisin jos tahdot. Sinä tunnetaan kamalaksi. Vie meidät kotio Heiniojaan jälleen niin unhotamme kaiken. Minä lupaan että saat paikkasi takasin talossa".
Jussila mietti hetken. Sitte sanoi hän:
"Ainoasti yhdellä ehdolla koetan sen tehdä".
"Mikä se ehto on?"
"Että Katri tulee vaimokseni".
Kun Jussila sanoi nämät sanat paloi hänen silmissään niin tuima tuli, että tytöt oitis kadottivat kaiken toivonsa.
"Mutta sehän on mahdotonta", sanoi Anna Katrin nyyhkien painaen päätänsä käsiinsä. "Katrihan on toisen vaimo".
"Hänen miehensä pitää kuoleman", jatkoi Jussila kovasti ja huolimatta sydänsärkevästä huudosta, jonka Katri päästi, liitti hän: "Minulla ei ole iloa kuin Katrin rinnalla. Minä olen vannonut kalliin valan omistaakseni hänen, taikka … niin, meidän maan miehet pitävät aina sanansa. Teitä, neiti Anna, en vielä…"
Jussilan keskeytti tässä Antti, joka hajalla hiuksin ja kamalasti tirkistäen töytäsi huoneesen.