Vaara soi nuorelle vaimolle rohkeutta ja voimaa. Arvelematta tölmäsi hän kiusanhenkeänsä rintaan niin tuntuvasti, että tämä kaatui seljällensä.
"Kaikkien p——leitten nimessä", kiljasi hän kovimmassa raivossa, paljastaessaan leveäteräisen veitsensä, joka yöt päivät oli ollut hänen uskollinen seuraajansa, ja jolla hän metsäelämänsä aikana oli lähettänyt enemmän kuin yhden ihmisen toiseen maailmaan, "jos et tule hyvällä, niin tulet vasta kuolleena täältä ulos".
Katri sulki silmänsä kun hän näki puukon välähtävän Jussilan kädessä. Hän odotti kuolemaa muttei liikahtanutkaan paikaltansa. Päin vastoin piti kovasti kiinni akkunanpielestä.
Antti oli sill'aikaa hyökännyt Annan päälle, joka myös yritti puolustaida. Hänen voimansa eivät kuitenkaan olleet niin suuret kuin Katrin, jonka tähden hän pian joutui Antin valtaan ja laahattiin puolipyörtyneenä ovelle.
"Mikä sinä olet, miesparka", ivasi Antti kun Jussila vielä viivytti iskuansa. "Pelkäätkö sinä naista? Ha, ha, ha."
Näin sanoen otti Antti avuttoman Annan syliinsä.
"No", jatkoi hän kun Jussila vielä arveli. "En minä luullut että … kas niin … nyt tunnen sinun taas. Nyt…"
Jussila oli nyrkiniskulla lyönyt Katrin permantoon. Äkkiä kumartui hän ja otti pyörtyneen syliinsä.
"Nyt olen valmis", puuhkui hän. "Missä vene on?"
"Tuolla, seuraa vaan minua … ja … mutta … kautta … kaikkien…"