"Kyllä se oli viimeinen kerta kun puhuit Agdan kanssa, Granmar. Saat olla varma siitä, että hän kuukauden kuluttua on minun vaimonani."
Granmar ei huolinut vastata. Mutta niistä silmäyksistä päättäen, joita Agda ja Granmar loivat toisiinsa, saattoi päättää, että Saituri-Pellen sanat eivät suinkaan olleet niin luotettavia, kuin hän itse uskoi.
6.
Kun Granmar vihdoinkin seisoi kuninkaan edessä, tunsi hän itsensä kovin araksi. Hän ei vielä koskaan ennen ollut katsonut kuningasta silmästä silmään. Merkilliset tunteet valtasivat hänen mielensä ja hän oli tuntevinaan kuinka hän toisinaan punastui, toisinaan kalpeni. Kuningas, joka huomasi nuoren asesepän mielenliikutuksen, taputti häntä ystävällisesti olkapäälle ja sanoi:
"Älä pelkää, poikani! Olen saanut kuulla, että olet luovuttanut koko asevarastosi kaupunkilaisten käytettäväksi. Tämä sinun isänmaallisuutesi miellyttää minua, ja kun hyvin olemme torjuneet vihollisen hyökkäyksen, pidän sinut kyllä mielessäni. Missä pajasi sijaitsee?"
"Götan Ceijonan vallituksen lähellä", uskalsi Granmar vihdoinkin vastata.
"Ja tunnetko sinä nämä seudut hyvin?"
"Ei valleissa ole ainoatakaan soppea, jota en löytäisi, vaikka olisi miten pimeä tahansa", vastasi Granmar. "Minä olen täällä syntynyt ja pienenä poikasena juossut ympäri kaupunkia, ja — —"
"Hyvä!" keskeytti kuningas. "Sitten saat tulla oppaakseni, kun teen kierrokseni valleilla. Te seuraatte minua, herrani!" jatkoi hän kääntyen upseereihin.
Missä kuningas vaan ratsasti, tervehti kansa häntä ihastuksella ja eläköötä huutaen. Toisinaan hän pysähtyi ja piti mukaansatempaavalla tavalla innostuttavia puheita kansalle, joka tungeskeli hänen hevosensa ympärillä. Kustaa III oli, niinkuin tiedetään, erinomainen kaunopuhuja, ja saavutti sen kautta kansan luottamuksen.