Kun tuo pieni joukko läpimärkänä ja uupuneena oli vihdoinkin päässyt joen yli sanoi Gudmar tovereilleen:
"Nyt marssimme suoraan etelään, näillä seuduilla meidän täytyy tavata toisetkin."
Ja väsymyksestä huolimatta lähti tuo pieni joukko varovaisesti marssimaan etelää kohti.
Suuresti levottomana astuskeli Sverre Haraldinpoika Mäen kirkkomaalla. Vanha kellotapuli näytti hänestä entisajan peloittavalta kummitukselta ja hänen mieleensä juolahtivat kaikki ne salaperäiset kertomukset, joita hän lapsena oli kuullut sellaisista paikoista juteltavan. Lopuksi alkoi häntä oikein peloittaa. Tämän tunteen lisäksi muisti hän myöskin ne lapsena kuulemansa kertomukset, jotka koskivat niin kutsuttuja Hannibalin eli Balsefeidin sotia, joita oli käyty näillä seuduilla. Vuonna 1644 oli nimittäin Norjan käskynhaltija Hannibal Sehested koettanut valloittaa Göteborgia. Juuri Hisingenin tähän päähän oli hän antanut rakentaa vallituksia, jotta hän niiltä käsin olisi voinut piirittää kaupungin. Mutta 1 p:nä elokuuta samana vuonna hyökkäsi odottamatta urhea soturi Lars Kagg tanskalaisten kimppuun ja ajoi vihollisen päistikkaa Bohusen linnoitukseen.
Tätä tapausta ja paljon muuta mietiskeli nuori kapteeni, samalla kun hän harvakseen astuskellen harhaili eteenpäin pimeällä kirkkomaalla. Ja lopuksi saivat hänen ajatuksensa enemmän pontta päättäen hänen puoli ääneen lausutuista sanoistaan:
"Eiköhän meille mahda käydä samoin kuin esi-isillemmekin, jotka — —"
Vahtisotamiesten huuto keskeytti hänen yksinpuhelunsa. Niin pian kuin suinkin pimeässä saattoi, juoksi hän sille suunnalle, jolta ääni kuului.
"Oletko huomannut mitään epäiltävää?" kysyi hän vahtimieheltä, joka seisoi kivääri valmiina ampumaan.
"Kyllä kapteeni, kuulin joelta päin jotain ritinää."
"Anna rummun soida!" käski Sverre Haraldinpoika erästä luokse rientävää sotilasta. Tämä aikoi juuri kiirehtää takaisin leiripaikalle, kun karhea ääni lausui: