"Ne ovat tovereita. Korpraali Gudmar ja kymmenen miestä."
"Ahaa!" huudahti kapteeni Sverre iloisena. "Hyvä lisä kuitenkin."
Suuri osa nukkuvia sotamiehiä oli herännyt, ja heille sai reipas korpraali kertoa niistä seikkailuista, joissa hän miehinensä oli ollut Rajakylästä paettuaan.
Monet parrakkaat ja parrattomat huulet lausuivat ihmetyksen huutoja ja pian oli, äsken vielä niin raskas uni, ikäänkuin poispuhallettu. Noin tunti keskiyön jälkeen oli nuori ja reipas kapteeni järjestänyt miehensä ja pian oli hän marssimassa sitä vuoristoa kohti, jossa Saituri-Pelle vartioitsi Agda raukkaa kuin lohikäärme aarretta.
"Näillä seuduilla tapaamme kyllä pian ystävämme", mutisi Sverre Haraldinpoika itsekseen. "Muussa tapauksessa käy meidän huonosti."
"Siitä Jumala varjelkoon!" keskeytti korpraali Gudmar, joka oli kuullut kapteenin sanat. "Tunnen itsessäni, että tästä pälkähästä kyllä suoriudumme."
8.
"Niin, mitä nyt on tehtävä?" kysyi ukko Stehn, kun maihinnousu oli käynyt hyvin päinsä.
"Etsimme vuoristosta, luullakseni", sanoi Granmar, "mutta ensin tulee meidän vetää vene maalle, niin ett'ei kukaan sitä meiltä varasta, sillä aikaa kun olemme poissa."
"Luuletko niin?"