"Anteeksi, isä Stehn", keskeytti nuori aseseppä, "mutta ikänne — —"
"Ikäni! Mitä sinä iästä puhut? Vai etkö luule minulla olevan vielä niin paljon voimia, että voin seurata sinua?"
"Kyllä minä sen uskon", sanoi Granmar arasti. "Mutta teidän tulee muistaa, isä Stehn, että olette jo vanha, ja että voimanne pian loppuvat. Palatkaa sentähden takaisin, kyllä minä tulen yksinkin toimeen?"
Nyt vasta ukko oikein äkämystyi.
"Sinähän kuulit, mitä olen sanonut!" huudahti hän vihaisesti. "Luuletko, että olisin sinua seurannut, ellen tahtoisi minäkin puolestani vähän löylyttää Saituri-Pelleä ja, niin hyvin kuin osaan, antaisi hänelle hyvin ansaittua palkkaansa? Niin poikaseni, siitä voit kyllä olla varma. En tiedä mitään pahempaa kuin — —"
"No älkäähän toki olko minulle vihainen, isä Stehn!" keskeytti Granmar. "En tarkoittanut mitään pahaa äskeisillä sanoillani."
"Etpä tietenkään, sen minä kyllä ymmärrän", sanoi ukko Stehn leppyneenä. "Mutta älkäämme nyt seisoko tässä ja kuluttako aikaamme turhiin puheisiin, eteenpäin!"
Etsiminen alkoi uudestaan. Parin tunnin kuluttua otti ukko Stehn seuralaistaan yht'äkkiä käsivarresta ja kuiskasi samalla:
"Näetkö tuota tuolla kaukana? Lieneekö se jokin tupa?"
"Missä?"