Silkinkutoja Gorm oli mielikarvaudella kuullut, kuinka Agda oli viety pois. Innokas kun oli, vapauttaakseen nuoren tytön Briitta Kronin käsistä, juoksi hän ympäri kaupunkia etsien Granmaria ja ukko Stehniä. Sattumalta sai hän tietää, että molemmat olivat lähteneet salmen yli Hisingenille. Silloin lähti vitkastelematta Gormkin mainitulle saarelle.
"Hm, hm", yski hän tultuaan kurjaan hökkeliin. "Kun viimeksi kävin täällä, olivat ikkunat eheät, mutta nyt — —"
Takaa kuuluva kolina keskeytti hänen ajatuksensa. Juuri kun hän oli kääntymäisillään ympäri, tarttui häneen takaapäin pari voimakkaita käsiä, ja ennenkuin hän ehti vähääkään vastustaa, oli hänkin norjalaisten vankina.
Sverre Haraldinpoika oli laittanut leirinsä noin penikulman päähän ränsistyneestä hökkelistä. Leiripaikka oli joka puolelta näreikön ympäröimä, ja ilman erinomaisen suuria ponnistuksia olisi ollut mahdotonta tunkeutua sen läpi.
Noin leiripaikan keskelle jätettiin vangit, Granmar, ukko Stehn ja Agda.
"Sinun täytyy saada levätä, tyttö", virkkoi kapteeni Sverre ystävällisesti. "Kuulehan Gudmar, valmista tuolle nuorelle tytölle vuode, että hän saa vähän levätä."
"Herra", lausui nyt Granmar, "en koskaan olisi uskonut tapaavani noin ystävällistä vihollista, ja — —"
"Sinun kanssasi tahdon puhua erikseen", keskeytti kapteeni pikaisesti. "Seuraa minua!"
"Ei minulla ole mitään teille sanottavaa."
"Siitä myöhemmin. Tule!"