"Kyllä minä tahtoisin, että Saituri-Pelle — —"
"Kuka hän on?" keskeytti Kapteeni Sverre hätäisesti.
"Se, joka sanoi, että — —"
"Ahaa! Nyt minä ymmärrän ketä tarkoitat", keskeytti norjalainen kapteeni uudelleen. "Minä tiedän, mitä tahdot sanoa, mutta silloin sinun täytyy luvata minulle, ett'et yritä paeta."
"Sitä minä en voi luvata", vastasi Granmar yhtä reippaasti kuin ennenkin. "Vapaushan on hyvä kaikille, ja sitä, joka ei tahdo saada vapauttaan takaisin, en pidä äyrinkään arvoisena."
Kapteeni Sverre astui pari askelta taaksepäin, hänen kasvonsa synkistyivät ja hän huusi leiriin:
"Gudmar!"
Muutaman sekunnin kuluttua seisoi vanha korpraali kapteenin edessä.
"Ota hänet huostaasi!" käski kapteeni osoittaen Granmaria. "Mutta ole varuillasi, ett'ei hän pääse karkaamaan."
"Kaikkea vielä!" huudahti Gudmar samalla sivellen partaansa, "vai ovat asiat niin? Kahdenkymmenen vuoden kuluessa ei vielä kukaan, joka on uskottu minun haltuuni, ole päässyt karkuun, ja olisipa todellakin merkillistä, jos — —"