"Silloin on parasta, että saatamme hänet vaarattomaksi", vastasi ukko.
"Niin, sitä samaa olen minäkin ajatellut."
"Tuumasta toimeen! Mutta pian!"
"Mutta", jatkoi Granmar, "meidän tulee olla niin varovaiset kuin suinkin. Olettehan huomannut isä Stehn, kuinka itsepintaisesti viholliset meitä vartioitsevat?"
"Kyllähän minä olen sen nähnyt."
"Varsinkin minuun nähden ovat he erinomaisen tarkkoja", lisäsi Granmar. "Se norjalainen päällikkö on oikea miesten mies, sen minä olen huomannut ja se, ettei hän tahdo tai voi laskea meitä vapaaksi on aivan luonnollista, ja — —"
"Juuri senpätähden meidän täytyy itse koettaa saada vapautemme takaisin", keskeytti ukko Stehn. "Seuraa minua, mutta ole hiljaa kuin hiiri!"
Teko, jonka he olivat päättäneet suorittaa, oli hyvin vaarallinen. Stehn oli sattunut huomaamaan sen nurkan, jonne Saituri-Pelle oli asettunut ja juuri sinne he nyt nelinryömin hiipivät.
"Mitenkähän minun tulee menetellä päästäkseni kilpakosijastani?" ajatteli Saituri-Pelle kiemurrellen kuin mato nurkassaan. "Minun täytyy hinnalla millä tahansa toimia niin, että pääsen hänestä erilleen, sillä silloinhan ei enää kukaan estä minua saamasta Briitta Kronin sukulaista, kaunista Agdaa, omakseni."
Mutta siinä samassa peitti suonikas ja karhea käsi hänen huulensa, ja tukahdutti pienimmänkin äänen. Se oli ukko Stehn, joka niin odottamatta ja oivalla tavalla oli hyökännyt hänen kimppuunsa.