Heti kun askeleet olivat lakanneet kuulumasta, raotti Granmar varovaisesti ovea. Ulkona ei näkynyt ainoatakaan elävää olentoa, eikä Granmar tarkan kuulonsakaan avulla havainnut mitään sellaista, joka olisi ilmaissut vartijoiden olevan läheisyydessä. Tämä lisäsi hänen rohkeuttaan, vaikka hän varovaisuuden vuoksi kehoitti silkinkutojaakin kuuntelemaan.
"En minäkään kuule mitään epäilyttävää", sanoi Gorm hetken kuluttua. "Lähtekäämme!"
Käskyä ei ollutkaan tarvis toistaa. Mutta ennen lähtöä sanoi Granmar tuskissaan rimpuilevalle Saituri-Pellelle:
"Sinä saat maata täällä niin kaunan. Mutta kun ensikerran tapaamme, saat tuntea jotain vakavampaa."
Jonkun hetken kuluttua olivat vangit ladon ulkopuolella, ja suuntasivat heti askeleensa alhaalla vuoren rotkoissa kasvavien vaivaiskoivujen ja pensaiden sekaan. Kohtalo, jos sitä siksi tahdomme nimittää, ohjasi heidät suoraa päätä samaan näreikköön, jonka suojassa korpraali Gudmar rauhallisesti nukkui.
12.
Mieliala jännittyi Göteborgissa yhä enemmän ja enemmän, aina sen mukaan kun tuli tiedoksi, että vihollinen lähestyi kaupunkia. Voimme hyvin ymmärtää, ett'ei monikaan saanut unta pitkällisinä ja kiusallisina öinä. Miehet kiirehtivät asestautumaan ja riensivät ylös valleille, joille tuotapikaa oli kokoontunut suuri joukko vapaaehtoisia. Kaikki tahtoivat palavalla innolla ottaa osaa puolustukseen ja kun kuningas Kustaa III saapui itsekin paikalle joukkoja järjestämään, ei riemu ollut ollenkaan loppua.
"Eläköön kuningas! Eläköön Kustaa III!" kaikui kaikkialla missä hallitsija näyttäytyi.
Ja hänen miellyttävä olentonsa, jolla hän aina oli saavuttanut kansansa suosion, sai aikaan nytkin, että tuo suunnattoman suuri ihmisjoukko innokkaasti tervehti häntä, joka näytti olevan näkemäänsä tyytyväinen.
Sittenkun kuningas oli tehnyt kierroksensa valleilla, lähti hän n.s. laivasillalle, jonka pohjoispuolella sijaitsi muuan "Ankkuri" niminen olutkapakka. Yhteen sulloutunut väkijoukko sulki häneltä yht'äkkiä tien, eikä kuningasta seuraavien adjutanttien ankarista käskyistä huolimatta saatu sitä väistymään. Kuningas Kustaa ymmärsi heti, että jotain erikoista oli tekeillä. Kun hän huomasi, ett'ei adjutanttien antamia käskyjä toteltu, kannusti hän hevostaan ja ratsasti muitta mutkitta keskelle väkijoukkoa.