Se vaikuttikin. Vähitellen annettiin hänelle tietä ja pian oli kuningas "Ankkuri"-kapakan edustalla, josta laivasillalla kävelevä yleisö kuuli hirveätä melua.
"Mistä on kysymys?" kysyi kuningas käskevällä äänellä. "Mitä on tapahtunut?"
"Ankkuri"-kapakan isäntä, pitkä ja roteva Rolf Krook, joka kerran ennenkin oli nähnyt kuninkaan Tukholmassa ja nytkin tunsi hänet, astui rohkeasti esiin, tempaisi hatun päästään ja vastasi, samalla kumartaen niin syvään kuin taisi:
"Tuolla sisällä on pidetty mitä kauheinta meteliä, teidän majesteettinne. Eräs hullu nainen — —"
"Tuki suusi, senkin lurjus!" keskeytti samassa ilkeä naisen ääni ja Briitta Kron hyökkäsi esiin. Ainoastaan suurella vaivalla pääsi Rolf Krook pakoon hänen teräviä kynsiään. Välittämättä kuninkaan läsnäolosta, jatkoi ilkeä nainen: "Sinä olet myöskin viekoitellut poikani tytärtä menemään Granmar-lurjuksen vaimoksi, vaikka oletkin tietänyt, että hänet piti Pellen saada, minä uskon, että kaikki ihmiset juonittelevat minua vastaan. Niin on tehnyt silkinkutoja Gormkin ja Stehn ja monet muut, mutta, niin totta kuin elän, teen heidän aikeensa tyhjiksi. Niin kauvan kuin elän, ei aseseppä Granmar milloinkaan saa Agdaa vaimokseen. Muista, että Briitta Kron on sen sanonut!"
Ja kun tuo ilkeä nainen oli lausunut nämät sanat, astui hän aivan Rolf Krookin nenän eteen ja pui uhkaavasti luisia käsiään samalla sadatellen itsekseen.
Sillä aikaa oli kuningas viitannut luokseen pari mukanaan olevaa ratsastajaa, jotka ajoivat naisen pois. Sitten lausui hän sointuvalla äänellään:
"Unhottakaa näiksi päiviksi kaikki keskinäiset riitanne. Isänmaan etu ennen kaikkea! Tehän tiedätte, että viholliset ovat tämän kaupungin vallien edustalla. Jos heidän onnistuu nousta valleille ja etuvarustuksille, niin mitä luulette siitä koituvan seuraukseksi? Sen, että jo vajaan tunnin kuluttua olisi kaupunki liekkien vallassa ja sellaisina kauhun hetkinä valtaisivat voittajat talot, kadut ja torit. Voitte kyllä kuvitella mielessänne, minkälaisia hirmutöitä silloin tehtäisiin. Vaimo ryöstettäisiin mieheltään, lapset vanhemmiltaan, rakastavat ja sisarukset toisiltaan, ja miten raa'at sotamiehet sitten heitä kohtaan käyttäytyisivätkään, sen voi jokainen teistä hyvin ymmärtää! — Liittykää kaikki yhteen ja ottakaa minun kanssani osaa puolustukseen, jättäkää siksensä keskinäiset riitanne ja näyttäkää, että rakastatte isänmaatanne ja uhraatte vaivanne sen puolustamiseen! Kun vihollinen sitten on pakoitettu peräytymään, niin silloin on ilonne todellista ja oikeutettua ja silloin voitte, jos tahdotte, jatkaa kinastelujanne, mutta unhottakaa ne toistaiseksi, se on minun tahtoni ja käskyni!"
Tuskin oli kuningas Kustaa ehtinyt lopettaa puheensa, ennenkun kansa jo ilmaisi riemuaan huutamalla yhteen ääneen: "Eläköön kuningas Kustaa! Me seuraamme häntä!"
Briitta Kron piti parhaana, ainakin tällä kertaa, hillitä ilkeätä sisuaan. Hän nimittäin huomasi, että muuten koko kaupunki olisi sotajalalla häntä vastaan, sillä uhkauksia ei suinkaan säästetty. Mutta ennen poistumistaan "Ankkuri"-kapakan edustalta, pui hän molempia nyrkkejään Rolf Krookille ja sanoi harmistuneena: