"Hyvä Jumala! Olemmeko taasenkin vankeina?" huokaili Agda huolestuneena.
"Olemme, ja juuri kun olimme vapaaksi pääsemäisillämme", huudahti silkinkutoja Gorm katkerasti.
Ruori aseseppä oli sillävälin tehnyt nopean päätöksen. Kovalla äänellä lausui hän:
"Niin pian kuin yksikin teistä lähestyy, on kapteeninne kuoleman oma!"
Ja nämät sanat lausuttuaan, asetti hän leveäteräisen, terävän miekkansa Sverre Haraldinpojan rinnalle.
Norjalaiset, jotka sillä aikaa olivat tulleet lähemmäksi, juoksivat nopeasti takaisin nähdessään Granmarin uhkauksen. Miten nyt tuli menetellä.
Kului muutamia minuutteja. Granmar, Agda, Stehn ja Gorm olivat piirinä kapteeni Sverren ja Saituri-Pellen ympärillä ja he olivat lujasti päättäneet puolustautua viimeiseen asti.
"Päästäkää minut hyvällä irti, niin teitä kohdellaan hyvin", ähkyi norjalainen kapteeni. "Muuten — —"
"Mitä muuten?" huudahti Granmar vihaisesti.
"Muuten olette tuhonne omat", lisäsi kapteeni. "Minä tunnen kyllä mieheni."