"Ho, hoo!" nauroi kapteeni pilkallisesti. "Minä pidän kyllä huolen siitä, ett'eivät vaihdu."
Näin sanoen kiirehti hän pois ladosta. Töin tuskin oli hän ehtinyt pistää päänsä ovesta, ennenkun metsästä kuulunut laukaus sai hänet nopeasti vetäytymään takaisin. Yksinäistä laukausta seurasi tuota pikaa yhteislaukaus, ja ennenkun kapteeni Sverre ehti toipua ensi hämmästyksestään, ryntäsivät molemmat vapaaehtoiset joukot kahdelta taholta.
Norjalaiset suoriutuivat kuitenkin yllätyksestä ja järjestäytyivät tappeluun.
"Ahaa! Mehän saamme apua!" huudahti Granmar ja vetäisi nuoren tytön rintaansa vasten. "Jumalan kiitos!"
Sillä aikaa kun ulkona oteltiin, rikkoivat vangit ladon oven. Samalla hetkellä ryntäsi Rings Grimson joukkoineen esiin. Gudmar asettui heitä vastaan. Kun hän huomasi, että vangit olivat päässeet irti, alkoi hän muutamien miestensä kanssa heitä ahdistaa.
Vangit eivät olleet kuitenkaan aseettomia. Kaatuneilta sotamiehiltä oli heidän onnistunut ottaa aseita, joihin monta norjalaista kaatui voimakkaista ja hyvin osatuista iskuista.
Granmar ja Stehn olivat asettuneet ovelle. Heidän takanaan seisoivat silkinkutoja Gorm ja Agda, viimeksimainitulla sanomaton tuska kauniilla kasvoillaan.
Taistelu oli ankara. Stehn oli jo lievästi haavoittunut ja eräs luoti, joka lensi hänen ja nuoren asesepän väliltä, oli lävistänyt nurkassaan vapisevan Saituri-Pellen rinnan, kun aivan yht'äkkiä kuului taistelun tuoksinasta huuto:
"Missä on Agda? Missä on poikanitytär? Sinä kurja! Mitä olet hänelle tehnyt?"
Näin huutaen ryntäsi Briitta Kron nyrkit sojossa nuoren asesepän eteen. Hopeasta vauhdistaan huolimatta ei hän kuitenkaan ehtinyt perille, vaan kaatui kuulan lävistämänä maahan, Agda tahtoi juosta ulos, mutta Granmar pidätti hänet sanoen: