"Ampukaa heihin ja sitte tulta tähän hökkeliin!"
Eikä viipynytkään kauan ennenkuin liekki rupesi riehumaan suvilämmöstä kuivanneissa kattolaudoissa. Ennen auringon laskua oli rouva Hernerin pieni soma koti muuttunut savuavaksi tuhka-läjäksi, jota kasakat ja jääkärit tarkkaan nuuskivat, toivossa tavata jotakin, jota eivät olleet huomanneet taloa ryöstäessään.
* * * * *
Minkälaisilla tunteilla äiti ja tytär näkivät kotinsa muuttuvan tuhaksi, voimme kyllä käsittää. Kuumat kyyneleet huuhtoivat heidän poskiaan, sillä olivathan he nyt kodittomat ja päällepäätteeksi vihollisten takaa-ajamat, vihollisten, joiden ilo oli saada kiusata uhriaan, usein pitkälliseen kuolemaan asti. Se joka ei valittanut, vaan mielessään päätti uhrata viimeiset voimansa naisten pelastukseksi, oli Mikko. Silmänsä hehkuivat vihasta, kun hän näki tulipalon ja itsekseen jupisi hän:
"Tuo ei ole jäävä kostamatta, ei, niin totta kuin nimeni on Mikko. Sinäpä sama heittiö poltit minunkin pirttini!"
"Mitä suuntaa me lähdemme menemään?" kysyi rouva Herner vihdoin, pyyhkien silmiään. "Vie meidät minne tahdot, Mikko: me luotamme kokonaan sinuun."
"Kiitoksia sanoistanne" — vastasi Mikko kiitollisella katsannolla; — "minä teen kaikki minkä voin rouvan pelastukseksi. Me emme saa viipyä kauan täällä", pitkitti hän hyvän aikaa katseltuaan ympärilleen, — "sillä katteini kyllä keksii jonkun keinon päästäkseen yli joen tältä kohdalta. Emme saa seisahtua, ennenkuin olemme murroksen luona ja vasta siellä saatamme olla jonkinlaisessa suojassa. Minä käyn edellä."
Odottamatta mitäkään vastausta rouva Herneriltä tahi hänen tyttäreltään läksi Mikko liikkeelle. Sikkilän läpi, jossa näkyi ainoastaan tyhjyyttä, kulkivat he nopeasti. Oli jo myöhään iltapuolella, kun pakolaiset saapuivat metsään, missä murros oli. Väsyneinä ja nälissään heittäytyivät rouva Herner ja Ilma pienelle nurmikolle, joka oli juuri metsänrannassa. Tämä viivytys suuresti huoletti vanhaa, rehellistä Mikkoa, joka aavisti Venäläisiä vakojia olevan seuduilla. Hänen huolellinen katsantonsa antoikin rouva Hernerille syytä kysymään:
"Sinä olet levoton, Mikko! Sano meille suoraan, pelkäätkö mitään vaaraa?"
Mikko oli hetken vaiti. Mielellään tahtoi hän puhua totta, vaan yhtä mielellään tahtoi hän myös, ett'eivät naiset tulisi levottomiksi. Hän ei oikein tiennyt mitä hänen piti vastaaman, kun Ilma sanoi: