— "Tahdon seurata hänen jälkiään, ja hän saa nähdä, ettei vanha ryssä voi pettää donin-kasakkaa."
Yön tullen läksivät Venäläiset Sikkilän tuhkaläjistä murrosta kohden.
* * * * *
Mitä murroksella tarkoitetaan, sen tietää melkein jokainen, joka maalla asuu. Kumminkin tahdomme tässä lyhyesti kuvailla sitä, johon rouva Herner, Ilma ja Mikko pakenivat.
Se oli isossa metsässä ja lähellä tietä, joka juuri sillä paikalla kääntyy Lappajärvelle päin, oli se, niin sanoakseni, tärkeä kohta tuossa pikkusodassa, sillä sen kautta oli koko taipale Ala- ja Lappajärven välillä talonpoikain vallassa. Se myös oli syynä, miksi katteini Margunoff tahtoi saada sitä valtaansa.
Murros oli noin kolmekymmentä kyynärää pitkä, melkein viisitoista leveä, jonka tähden ne sata talonpoikaa, jotka sen suojaan olivat kokoontuneet, helposti taisivat puolustaa sitä. Eturinta oli tielle päin, ja sen eteen oli metsää kaadettu, niinkuin syrjille ja taaksekin. Puut oli jätetty hujan hajan päällekarkaajain hankaluudeksi. Rinta-suojat olivat tehty päällettäin asetetuista hirsistä, toiset irtonaisina, toiset kiinnitettyinä niinillä, noin kolmen kyynärän korkuudelle. Niitten takana seisoivat suomalaiset, valmiina laukaisemaan pyssynsä vihollisiin. Jos säännöllisesti harjoitetut sotamiehet ja upsierit olisivat puolustaneet tätä pientä murrosta, olisi se oivallisella asemallaan, jossa päällekarkaaja ei voinut käyttää tykistöä, ollut kelpo linnoitus.
Oli jo myöhään illalla, kun Mikko vastasi vahdin jo mainitsemaani huutoon: ken siellä! näillä sanoilla:
"Kuolema ryssille!"
"Tulkaa!" kuului taasen vahdin suusta. Vaan ennenkuin Mikko vei väsyneet naiset murroksen taakse, kysyi hän vielä vahdilta, joka nyt näytti tulleensa puheliaammaksi: "Pitkä-Juhaniko on komennossa?"
"Hän", vastasi vahti iskien Mikolle silmää ja lisäsi hiljaisella äänellä, lähestyen Mikkoa: "Eipä kaikki ole siitä hyvillään, että Pitkä-Juhani komentoa pitää; vaan kyllähän kaikki hyvin käy, niin kauan kuin johtaa hyvin. Ylpeä veitikka hän on, vaan väkevä kuin karhu, sen tohdin sanoa."