Raskaita askeleita kuului sieltä päin, mistä tuo karkea ääni vast'ikää kuului, ja kohta sen jälkeen seisoi Mikon edessä oikea jättiläinen. Se oli Pitkä-Juhani, ja hänelläpä oli syystä nimensä, jos kellään. Runsasta seitsemän jalkaa pitkä hän oli; hartiansa oli leveät ja suoraan ulonevat, rinta korkea, vaikka hän muutoin oli hoikka vyötäisiltään. Jo ensikatsannolla huomasi tällä miehellä olevan voimia ruumiinsa suuruuden suhteen. Kasvonsa eivät olleet rumat, vaikka ne oli täynnä suuria arpia taistelluista tappeluista: vaalea tukkansa valui säännöttömästi pitkin hartioitansa ja samoin vaalea ja tuuhea partansakaan ei aina sodan syttymisestä saakka ollut kampaa nähnyt.
"Ei minulla ole aikaa kammata itseäni", sanoikin Pitkä-Juhani, kun joku mainitsi hänelle hänen siivoomattomuuttansa. Ja hän oli oikeassa; sillä, joka, kuten hän, yöt päivät metsiä samoo väijymässä vihollista, ei suinkaan ole aikaa pitää huolta ulkonäöstään.
Olemme jo kuulleet, ettei Pitkä-Juhani ollut väilleen aivan mieleen. Syy tuohon on selvä, kun mainitsemme, että hän oli pohjoiselta Pohjanmaalta, jonka asukkaat luonteeltaan paljon eroavat eteläisemmän Pohjanmaan väestöstä. Ainoastaan hänen suurempi ruumiinvoimansa, hänen uljuutensa tappeluissa ja yhteinen harrastus, jonka päämaali oli tehdä ryssille niinpaljon kiusaa kuin mahdollista, vaikuttivat, että hän voi pitää asemansa.
"Mitäs sinä tahdot?" sanoi vihdoin Pitkä-Juhani, kotvasen aikaa katseltuaan naisia.
"Sen helposti voi ymmärtää", vastasi Mikko pikaisesti ja hiukan närkästyksissään. "Etkö näe että muassani on kaksi rouvasihmistä? He hakevat täältä suojaa, sillä katteini Margunoff on polttanut heidän kotinsa."
"Mitä rouvas-ihmisiä he ovat?"
Mikko sanoi heidän nimensä.
"Suokaa anteeksi!" sanoi Pitkä-Juhani, paljastaen päätään sekä kumartaen itseään kankeasti. — "Minä… minä…"
"Näytä meille joku paikka, jossa saamme levätä", keskeytti häntä rouva Herner. — "Kiivas kulkumme on väsyttänyt meidät."
Pitkä-Juhani vei heidät pienen nuotio-tulen ääreen, joka oli sytytetty yhteen murroksen kulmaan. Tämän valkean ääreen olivat vaimot saaneet asettua, jotta eivät olisi miesten tiellä taistellessa. Kun rouva Herner ja Ilma astuivat esille, nousivat naiset seisaalleen, ja kuuluva hälinä kävi heidän seassan. Melkein jokainen heistä tunsi äskentulleet.