Vapisevalla kädellä aukaisi Ilma tuon pienen kirjeen, joka vaan sisälsi nämät sanat:
"Jos tahdotte paeta, niin turvaitkaan vahtiin. Hän on luotettava mies.
K."
Millaisilla tunteilla Ilma luki nämät sanat, saattaa helposti ymmärtää. Hän tiesi nyt niiden olevan tuolta nuorelta kasakka-upsierilta, ja jos hän nyt olisi ollut saapuvilla, olisi hän langennut polvilleen hänen jalkainsa juureen. Nyt hän ymmärsi minkätähden Kotschoffsky, joka ennen joka päivä oli puhutellut häntä, tänään kokonaan oli väistänyt häntä. Se oli sentähden ettei Margunoff olisi aavistanut mitään pahaa. Ilossaan siitä, että pelastuksen aamu nyt oli koittanut, ei tuo kaunis vanki ollut tarpeeksi varoillaan, vaan puhui kova-äänisemmin, kuin tarpeellista olikaan. Vahti ensimmäiseksi huomasi tuon varomattomuuden, jonka seuraukset olisivat olleet kyllä pahat, koska Margunoff hiipivin askelin lähestyi, ja hän sanoi sentähden huolimattomasti nojaten itseään seinää vastaan.
"Vetäytykää syrjään, vaan hitaasti, ettei katteini, joka paraillaan tulee tänne, huomaa mitään. Minä luulen ettei hän vielä ole keksinyt meidän puhelevan."
Kasakan tyyni ääni rauhoitti Ilmankin, ja huolimatta Margunoffista, joka nopein askelin lähestyi, vetäytyi hän syrjään, vaan ei kauemmaksi, kuin että hyvin saattoi nähdä katteinin, Hän näytti vihaiselta ja usein leimahteli hänen silmissään niin kauheasti, että Ilma oikein tuli pahoille mielin.
"Hän tulee tänne", kuiskasi hän. — "Minä otan häntä vastaan tyvenellä mielin."
Tuskin oli hän ehtinyt viimeiset saat sanoa, kun Margunoff astui sisään.
III.
"Hyvää iltaa, kaunis vankini!" tervehti Margunoff heittäen lakkinsa pirtin ainoalle tuolille. — "Miltä yksinäisyys tuntuu?"