Rouva Maria Herner, Ilman äiti, oli keski-ikäinen vaimo säännöllisellä kasvojen muodolla. Nuoruudessaan oli hän ollut yhtä kaunis kuin tyttärensä nyt oli, ja saattoipa häntä vielä nytkin, neljänkymmenen vuoden ikäisenä, sanoa joksenkin kauniiksi. Ennen sodan alkua ei hän ollut tiennyt oikein mikä suru onkaan, vaan Huhtikuun 18 päivän jälkeen v. 1808, jolloin hänen miehensä kaatui Siikajoella Venäläisten vallassa olevia kukkuloita valloitettaessa, olivat ruusut sekä sydämmestään että poskiltaan rauenneet pois. Nyt hänellä vaan oli tyttärensä, jonka edestä hänen tuli elää. Vähitellen raskas surunsa sentään laimeni ja tyyni mietiskeleminen, joka käskee ihmisen tarkkaan täyttämään velvollisuutensa, käski häntäkin tästälähin pyhittämään kaiken elämänsä pienen talonsa hoitamiseksi ja Ilman kasvattamiseksi. Hän oli itse tavallista sivistyneempi nainen, ja taisi sentähden kylvää nuoren tytön sieluun siemeniä, jotka tulevaisuudessa kenties kantaisivat suuria hedelmiä; ja tämän teki hän sitä mieluimmin, kun Ilman mielenlaatu oli vieno ja herkkätuntoinen. Vaan tuo nuori tyttö oli myös perinyt isältään jäykän luonteen ja melkoisen itsepäisyyden; ja minkä hän kerran oli päättänyt tehdä, sen koki hän myöskin täyttää. Siinä suhteessa hän erosi äidistään, jossa paitse naisellista lauhkeutta, myöskin jossakin määrässä toimettomuus oli havaittavana.
Kun olivat tulleet ensimmäiseen, hyvin siivottuun huoneesen, vaipui rouva Herner ikkunan edessä olevalle sohvalle ja peitti kasvonsa käsillään.
"Äiti, äiti" — puhkesi Ilma sanomaan, rientäen äitiään kaulailemaan — "mitä on tapahtunut? Kertokaa minulle se, teillä on jotain mielessänne!"
Rouva Herner oli edelleen vaiti ja Ilman tuska suureni.
"Ettekö tahdo minulle ilmaista pelkoanne?" kysyi tyttö lempeästi. — "Sillä tottahan se on…"
"Pelko, niin", — keskeytti rouva Herner, nostaen päätään. — "Oikein sinä arvasitkin, Ilma; hirmuinen pelko minua ahdistaa. En tiedä rohkenenko sinulle sitä mainita?"
"Puhukaa, äitini, kyllä minä sen jaksan kuulla."
"No, koska niin tahdot, niin minä sinulle sen kerron. Kuule nyt! mitäs sanoisit, jos yht'äkkiä näkisimme täällä joukon ryssiä!"
Ilma vaaleni, vaikka hän oli päättänyt olla urhollinen.
Äiti jatkoi: