"Se ei ole totta, Vappu!" huudahti Ilma, ja hänen kauniit silmänsä loistivat ihastuksesta. "Sanokaa, Vappu muori, puhutteko totta vai ettekö?" huudahti hän ja tarttui vanhuksen käsiin.
"Puhun, Ilma, puhun täyttä totta. Ruoveden kirkonkylän Antti, joka haavoittui pahoin Lapualla ja lähetettiin kotiin, näki omin silmin, miten kenraali omakätisesti ripusti Onnin ja Jussin rintaan mitalit, kirkkaat kuin hopearahat. Mutta miksi noin innostut?"
Ilman ilo hävisi kuitenkin pian eukon kosketellessa toista aihetta.
"Isäkö? Niin hän on ulkona ja sanoi tulevansa vieraan kanssa päivälliselle."
"Kenen?" kysyi Vappu ja näytti kovin hämmästyneeltä.
"En tiedä", vastasi nuori tyttö ja käänsi äkkiä pois päänsä,
Mutta juuri tämä nopea liike herätti vanhassa eukossa epäluuloja. "Kevennä minulle sydämesi", sanoi hän. "Kenties voin auttaa sinua."
"Sitä ette voi, Vappu muori, mutta kerronhan kuitenkin. Isoisä tuo mukanaan erään kosijani."
"Kuka se mahtaa olla?"
"Pekkalan Eerikki", vastasi Ilma ja peitti kasvonsa käsiinsä.