Valtioarkisto puuttuu tilikirjoja tuon vuosikymmenen hirmuvuosilta. Aikakirja vaan tietää kertoa, että yksi linnan entisistä asukkaista jäi, Venäläisten suositeltuna, linnaan elämään. Se oli vanha sotilasten kasvattama musta pässi, joka oli linnan perustus-ajoista saakka kasvatettujen linnapässien jälkeläinen. Tietoja ei ole mitä pässi noista uusista oloista mietiskeli. Totta se puristeli päätänsä ja vielä toivoi parempia aikoja.
Kun rauhan päivät jälleen Suomelle koittivat, jäi Savonlinna vielä Suomen puolelle uutta rajaa. Mutta ehkä oli linnan ensimäisestä lankeemuksesta sen luottamus tulevaisuuteen kadonnut. Linnan tilikirjat eivät enää anna tietoja uusista varustustoimista.
Pässikin näkyy varoneen mitä pahimpaa. Se puristeli epäillen päätänsä ja meni vihdoin eräänä murheen hetkenä linnan sillalle, heittäysi virran valtaan ja teki siten lopun päivistänsä. Tämä tapahtui suvella v. 1728, jolloin Martin Frese oli linnan vara-isäntä. Se oli viimeisen linnapässin surullinen kohtalo. Sen jälkeen ei ikänä toista linnapässiä hankittu.[38] Ja pian tuli aika, jolloin linna viimeisen kerran pukeusi aseihin vanhaa vihollistansa vastaan.
Heinäkuun 16 p. v. 1742 Venäläiset taasen ilmaantuivat linnan piirittäjinä. Venäläinen upseeri Lascy kehoitti linnan isäntää antaumaan. Ruotsin armeija, niin kerrottiin, oli mennyt "suoraa tietä Ruotsiin", Suomen asukkaat olivat antauneet Venäjän vallan alle. Turhaan pyysi linnan isäntä, Gyllenecker, saadaksensa odottaa Ruotsalaisen sotapäällikön käskyä; turhaan, sanotaan, koitti hän kehoituksilla ja uhalla saada miehistöä linnaa puolustamaan. Jo elokuun 8 p. suostui hän niihin antaumis-ehtoihin, jotka Venäläisten päällikkö ja eversti ruhtinas Messerski oli määrännyt. Liehuvin lipuin ja soittojen kaikuessa riensivät linnan varustusväki ja linnaan paenneet joukot ulos. Keisarinnan suosiota vakuutettiin niille, jotka tahtoivat jäädä paikalleen.[39]
Nyt siis kauan kokenut Savonlinna oli Venäläisten hallussa ja jäi olemaan, kunnes sotapuku riisuttiin halveksitun linnan hartioilta.
Vielä seisoi linnan viisi tornia.
Pyhän Erkin torni, joka 16:lla sataluvulla kutsuttiin Mustaksi torniksi, oli kuten näimme jo Kustaa Wasan ajoilla heikko ja halkeili, josta syystä sitä usein korjailtiin. Tämäkin torni oli muodoltansa pyöreä ja kun sitä v. 1553 koroitettiin, istutettiin rautainen risti tornin huippuun. Jo seuraavan vuosisadan keskipalkoilla puuttui Musta torni kattoa, olipa vielä muutenkin häviöllä. Kuitenkin torni vielä myöhemmin, v. 1694, valkoiseksi liimattiin, kuten toisetkin esilinnan tornit. Kaksi tornin kertaa varustettiin jyvä-aitoiksi v. 1700. Tornin viimeiset vaiheet eivät ole tunnetut. Erään asemapiirroksen mukaan vaan tiedämme että se vielä Turun rauhan aikana seisoi. Luultavasti se pian sen jälkeen hävitettiin. Tornin asema kirkkokerran toisessa päässä, vieläpä läpimittauskin, on torniin liittyneen muurin muodosta selvin nähtävä. Sen pohjakerrasta aukeni ovi kirkkokerran alle, vieden erään ahtaan keittohuoneen ohitse n.s. Konkkukellariin. Keittohuone oli ehkä vanhimpina aikoma linnan kruutitehdas. Tornin kiertoportaat, joista vielä on ovi ja muutamia astuimia jälillä, alkoivat tornin toisesta kerrasta.
Vanhan asemapiirroksen mukaan näyttää Paksusta tornista alkava ulompi suojamuuri kulkeneen suoraa tietä Mustan tornin kohdalle, josta välimuuri sen yhdisti tuon tornin kanssa.
Valitettavasti puuttuu valtio-arkistomme kokonaan tilikirjoja Venäjän-aikuisista muutoksista ja lisärakennuksista. Meidän on ainoastaan tarinoihin ja rakennuslaatuun nojautuminen.
Paksu torni kaatui kruutipamauksesta luultavasti joku aika ennen sotaa 1788-90. Se seisoi Langell'in mukaan vielä 1786. Tornin pohjakerroksissa olleissa makasiineissa Venäläiset säilyttivät kruutia. Eräänä pyhänä edellä puolenpäivän oli venäläinen upseeri miehineen mennyt kruutimakasiiniin. Jollakulla tavalla — korkoraudoista miesten saappaissa arveltiin — syttyi tuli kruutiin ja torni lensi ilmaan. Säämingin kirkossa par'aikaa pidettiin jumalanpalvelusta. Kaukaisesta pamauksesta kirkko niin järähti, että seurakunta valitti saaneensa roskia silmiin kirkon katosta. Tornin sijalle rakennettiin nykyinen vahva kolmikertainen bastioni, joka peri tornin nimen.