Tuosta rannasta alkoi rauta-ankkureilla kallioon kiinnitetty linnansilta, jolle samallainen portti vei kuin jo mainittu portti Tallisaaren sillan päässä. Linnansilta lepäsi uittohirsillä, jotka olivat raudoilla kiinnitetyt toisiinsa. Tyveneemmässä vedessä linnan puolella oli sillan alla kaksi kiviarkkua hirsisalvoksella. 40 sylen pituisen sillan, joka oli varustettu koristuksilla ja käsipuilla, kovat myrskyt tuon tuostakin rikkoivat, esim. v. 1591 ja 1708. Ruotsin aikana ulottui silta nykyisen portin sivutse sille niemekkeelle, jolla Vesiportin bastioni nyt on.
Siinä seisoi sillan kohdalla linnan mahtava portti, joka vei v. 1602 perustettuun uuteen esilinnaan. Portti oli tehty 40:stä laudasta ja tervattu; portin saranoihin meni 2 leiviskää rautaa. Portin yllä irvisteli kuuden naulan kuulainen tykinsuu tulevia vastaan ja sitä ylempänä oli vähäinen tornirakennus, josta vahti tuleville ärjäisi kysymyksensä.
Vahti, jolla portin sisäpuolella oli puusta rakennettu tupa, pystytti joka yöksi seitsemän sylen pituisella köydellä vipusillan, joka oli portin edustalla linnansillan päässä. Toisen, ehkä Paksussa tornissa asuvan vahdin toimitus luultavasti oli Kyrönniemen ja Paksun tornin välisen virran sulkeminen hirsistä yhdistetyllä salvalla; se myöskin oli joka ilta tehtävä.
Ruotsin aikuinen uusi esilinna käsitti pääasiallisesti saman alan, kuin nykyinen Suvorovin rakentama. Pohjoinen osa, josta Kellotornin likeinen muuri vielä on jäännös, näyttää olleen muodoltansa jokseenkin samallainen kuin tähänkin aikaan, mutta sille niemekkeelle, jolla Vesiportin bastioni nyt on, ulkoni suoranurkkainen poikkeus.
Linnan tuonaikuisia sisäpuolisia rakennuksia en uskalla ruveta kuvailemaan. Jääköön se toisen kertojan tehtäväksi. Nähtävää vain on että sekä uudessa esilinnassa ja suurella linnapihalla oli puisiakin rakennuksia, mainiten kasarmeja.
Uudesta esilinnasta vei tuo vielä löytyvä 42 jalan pituinen holvi-käytävä vanhan esilinnan pihalle. Kummallakin puolen käytävää aukeni ovia suojiin, joita arvattavasti käytettiin vankihuoneina.
Matkustavaisen, joka jälkeen 1869 vuoden linnanpalon, jolloin Komendanttimuurin käytävästä Kirkkokertaan vievä, kivipilarilla lepäävä silta paloi, tahtoi päästä linnan ylikertoihin, oli pyrkiminen Kirkkotornin toiseen tai kolmanteen kertaan, joko tikapuilla saman tornin pohjakerrasta, tai Paksun bastionin kautta, 1868 vuoden palon jälkeen tehtyjä keikkuvia ja vaarallisia kattoja myöden.
Ennen vanhaan vei ylikertoihin nähtävästi kaksi tietä. Toinen kulki Komendanttimuurin tukitun käytävän kautta Asuntokerran ylikertoihin, josta puinen altaani näkyy vieneen eräälle nykyisen uuden kirkon ovelle, joka nyt on kirkon, Kirkkotorina likeisin akkuna. Tuolta altaanilta vei mainitun oven tai akkunan vierestä toinen myöhemmin tukittu ovi toiselle tielle eli niille kiertoportaille, jotka Asuutokerran alikerrasta nousivat Kirkkokerran lakalle, Kirkkotornin kolmannen kerran tasalla. Mainitulta lakalta, josta kiviportaat veivät kirkkokerran katolle, aukeni ovi n.s. Kirkkokäytävään, joka holvattuna yhdisti Kirkkotornin ja Pyhän Erkin tornin ja siten myöskin saattoi sille Komendanttimuurilla juoksevalle kallerille, joka vei Kellotornin toiseen kertaan.
Kirkkokäytävästä myöskin aukeni ovi tornikappelin eteiseen, josta toiset portaat veivät kasarmikerroksen katolle, toiset niille ehkä kaltereilla varustetuille katoille, jotka peittivät Kirkkotornin, Kiilatornin ja Paksun tornin välillä juoksevien suojamuurien alat ja joilta ulommissa suojamuureissa olevat tykkilävet olivat alttiina. Noilta katoilta aukeni ovia sekä Kiilatornin neljänteen kertaan että Paksuun torniin.
Linnan muista kulkuneuvoista huomautettakoon vielä se arvattavasti kallerilla varustettu käytävä, joka Asuntokerran ylitse yhdisti tykkikäytävät Kirkkotornin kolmannessa ja Kellotornin toisessa kerrassa. Asuutokerran katolta näkyy myös auenneen ovi Komendanttimuuriin, jonka läpi ahtaat kiviportaat oikaisivat sille kallerille, joka yhdisti Pyhän Erkin tornin ja Kellotornin.