"Melko lailla sentään", vastasi Purdie "Jopa useammalla kuin yhdellä tavalla, Ja te voitte olla suureksi avuksi. Herra Killick — matkustettuanne pois Peeblesistä tuon sairautenne jälkeen, te lähetitte rouva Lauristonille lahjaksi kaksi arvokasta sormusta. Muistatteko sitä?"
"Tietysti — erinomaisesti", vastasi vanha herra. "Sehän on selvä."
"Voitteko myöskin muistaa keneltä ostitte nuo sormukset?" kysyi Purdie innokkaasti.
"Voin, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut", vastasi Killick. "Ostin ne eräältä Cityssä asuvalta jalokivikauppiaalta, jonka tunsin aivan hyvin siihen aikaan. Hänen nimensä oli Daniel Molteno!"
XXIII
HERRA KILLICKIN MIELIPIDE
Vanhan asianajajan harjaantunut silmä ja nopea äly ymmärsivät heti, että tällä tiedonannolla oli jokin tärkeä merkitys hänen molemmille vierailleen. Purdien ja Lauristonin huomiota olikin heti herättänyt Molteno- ja Multenius-nimien yhtäläisyys, ja he vaihtoivat toisen katseen, jonka heidän isäntänsä näki ja ymmärsi heti merkitsevän jotakin. Hän kumartui eteenpäin tuolillaan.
"Se hämmästyttää teitä molempia", hän sanoi. "Mistä oikein on kysymys?
Uskokaa minulle asianne."
"Juuri sen vuoksi me tulimmekin, herra Killick", vastasi Purdie ripeästi. "Ja teidän luvallanne kerron koko jutun. Se on pitkä ja monimutkainen, herra Killick, mutta uskallanpa olla sitä mieltä, että te olette pitkän lakimiestoimintanne aikana kuullut monta sekavaa juttua, ja te voitte epäilemättä huomata tässä sellaisia seikkoja, joita emme ole nähneet. No niin, siten ovat asiat, ja minä kerron kaikki alusta asti …"
Vanha herra kuunteli kärsivällisesti ja valppaasti Purdieta, joka silloin tällöin Lauristonin keskeyttämänä ja täydentämänä kertoi Praed-kadun juttua siitä alkaen, kun Lauriston ensimmäisen kerran kävi panttitoimistossa, tämän aamun tapauksiin asti. Kerran pari herra Killick kysyi jotakin, kerran hän pyysi Purdieta pysähtymään hetkiseksi, että hän saisi miettiä jotakin seikkaa. Kertomuksen päätyttyä hän veti esiin kellonsa ja vilkaisi sitten ulos akkunasta.