"Niin, niillä veitikoilla on aina paljon rahaa", huomautti Ayscough. "Olen koettanut tässä muistutella olenko koskaan nähnyt heitä kumpaakaan. Mutta taivas varjelkoon — siinä kaupunginosassa asuu niin paljon ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia ja siamilaisia — lakitieteen ja lääketieteen ylioppilaita ja muita sen tapaisia — että koskaan ei tule kiinnittäneeksi erikoisemmin huomiotaan pariin itämaalaiseen — ja hehän epäilemättä pukeutuvatkin kuin englantilaiset. Mutta minkä tähden haluatte tavata tuota tohtoria?" hän kysyi heidän pysähtyessään tohtori Mirandoletin ovelle. "Onko sillä seikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa?"
"Saatte nähdä hetken kuluttua", vastasi Melky soittaessaan kelloa. "Eräs seikka vain on johtunut mieleeni. Ja niillä asioilla on varmasti jotakin yhteyttä."
Tohtori Mirandolet oli kotonaan ja otti vieraat vastaan huoneessa, joka oli puolittain haavasairaala, puolittain kemiantutkijan työhuone ja viimeistä soppea myöten täynnä hänen ammattinsa todistuskappaleita ja tarvekaluja. Hänellä oli päällään valkoinen liinainen työtakki, ja hänen tummat kasvonsa ja musta tukkansa näyttivät entistäänkin tummemmilta ja mustemmilta sen rinnalla. Melky katseli häntä pelonsekaisen kunnioituksen vallassa istuutuessaan Mirandoletin hänelle tarjoamalle tuolille ja huomatessaan tohtorin luoneen häneen läpitunkevat silmänsä.
"Vain pari kysymystä, herra", hän sanoi anteeksi pyydellen. "Minä ja tämä herra Ayscough koetamme vähän ottaa selvää tästä Multeniuksen jutusta, ja koska tiedän teidät taitavaksi mieheksi ammatissanne, johtui mieleeni, että voisitte ilmaista minulle jotakin. Olin nähkääs läsnä Parslettin juttua tutkittaessa, herra."
Mirandolet nyökkäsi päätään ja odotti ja Melky rohkaisi luontonsa.
"Herra", hän virkkoi kumartuen äkkiä eteenpäin ja koskettaen tohtorin polvea tuttavallisesti. "Kuulin teidän tuossa tutkinnossa sanovan, että olette asunut Itämailla?"
"Aivan niin", sanoi Mirandolet. "Monta vuotta. Intiassa — Birmassa —
Kiinassa."
"Tunnette siis, herra, nuo itämaalaiset ja heidän pikku temppunsa?" sanoi Melky. "Olisikohan liian rohkeaa — en tahdo udella mitään ammattitietoja, jos se on sopimatonta! — mutta olisikohan liian rohkeaa kysyä teiltä, ovatko nuo ihmiset kovin taitavia myrkyttäjiä?"
Mirandolet nauroi paljastaen erittäin valkeat hampaansa ja vilkaisi
Ayscoughiin aivan kuin kehoittaen häntä ottamaan osaa tähän ilonpitoon.
Hän taputti Melkyä olkapäälle kuin tämä olisi sanonut jotakin
huvittavaa.
"Taitaviako, nuori ystäväni?" hän huudahti. "Maailman parhaita! — Enemmän kuin mestareita! Täysin oppineita! Myrkyttävät ihmisen sillä välin kun vain katsahtavat häneen."