"Sanoinhan juuri niin", hän vastasi. "Tulkaa mukanani, herra Ayscough, ja käykäämme taas asiaan käsiksi. Kuulkaahan", hän virkkoi, tarttuen salapoliisia käsivarteen heidän päästyään ulos. "Lähdetäänpä katsomaan noita vinosilmiä. Minulla on sellainen käsitys, että heillä on jotakin yhteyttä tämän jutun kanssa — ja minä aion lähteä heidän luokseen ja kysyä heiltä paria seikkaa. Ja te tulette minun kanssani?"
"Kuulkaahan mitä sanon", virkkoi Ayscough. "He ovat arvossapidettäviä herrasmiehiä — vaikka ovatkin ulkomaalaisia. Parasta on olla varovainen — emme tiedä mitään heitä vastaan."
"Älkää pelätkö mitään", sanoi Melky. "Minä kyllä käsittelen heitä oikein. Eikö minulla ole hyvä selitys käynnilleni, herra Ayscough? Kysyn vain kohteliaasti yhtä asiaa. Pyydän anteeksi, että tunkeudun heidän luokseen, mutta koska neiti Zillah Wildrose ja minä olemme herra Daniel Multeniuksen valitettavan kuoleman jälkeen perineet hänen omaisuutensa, haluaisin tietää, aikovatko molemmat herrat edelleen asua huvilassa ja onko mahdollisesti jotakin, jota voimme tehdä heidän hyväkseen. Kyllä minä puhun heille sopivasti!"
"Mihin te sitten lopulta oikein pyritte?" kysyi salapoliisi. "Selittäkää tarkemmin." Melky puristi toverinsa käsivartta. "Tahdon nähdä heidät", hän kuiskasi. "Se on yksi syy. Ja sitten tahdon saada tietää, kuinka heidän viimeinen maksuosoituksensa joutui Multeniuksen arkihuoneeseen. Lähetettiinkö se postissa vai toimitettiinko se sinne henkilökohtaisesti. Ja kuka sen siinä tapauksessa toi."
"Te olette terävä mies", huomautti Ayscough. "Teidän olisi paras tulla meidän virastoomme."
"Kiitoksia, herra Ayscough, mutta on sattunut tapaus, joka antaa minulle puuhaa muualla", sanoi Melky hilpeästi. "Tiedättekö, että kelpo sukulaisvainajani on jakanut kaikki varansa minun ja serkkuni kesken? Olen nyt rikas mies, herra Ayscough. Hiivatti sentään! En tiedäkään kuinka rikas olen! Sen selville ottamisessa on jonkin verran puuhaa."
"Teilläpä oli onnea", sanoi salapoliisi sydämellisesti. "Hauska kuulla! Otaksunpa, että te ja serkkunne teette naimiskaupan ja säilytätte rahat suvun keskuudessa, vai kuinka?"
Melky painoi sormellaan nenänvarttaan.
"Siinä tapauksessa kuvittelette väärin", hän sanoi. "Ennen pitkää solmitaan kyllä avioliittoja — mutta ei teidän otaksumallanne tavalla! Tuollahan on Molteno Lodge tien toisella puolen. Hiivatti sentään, usein olen nähnyt tuon pikku asumuksen raitiovaunun katolta, mutta en aavistanutkaan sen kuuluvan ukkoparalle!"
He olivat nyt tulleet Maida Valen alempana olevaan osaan, jossa on paljon yksityisiä, aidalla varustettuja, puutarhojen ympäröimiä rakennuksia. Melky näytti erästä pientä taloa, rapattua huvilaa, jonka valkeat seinät loistivat marraskuun kuuvalossa. Sen korkean aidan ympäröimä puutarha oli jonkin verran suurempi kuin naapuritalojen, ja siellä kasvoi paljon jokseenkin korkeita jalavia ja niiden juurella suuria pensaita.