Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan, kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa — olipa hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.
"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."
Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä. Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin seikka häntä."
"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky. "Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja — heidän kasvonsahan ovat kuin puuta."
"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen vääristys — tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."
Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä, huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä, verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat sulamaisillaan hymystä.
XXIX
HERRA MORI YADA
Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden- tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan, englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.
"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni herra Yada - herra Mori Yada?"