Hän vaikeni äkkiä, kun katua tulivat hyvää vauhtia vuokra-ajurin rattaat, kiitivät heidän ohitseen nopeasti ja kääntyivät leveämmälle kadulle. Hänen huuliltaan pääsi äkillinen huudahdus, sillä hän luuli nähneensä ajopelien kiitäessä ohitse niissä keltaihoiset kasvot vain sekunnin murto-osan ajan. Niin pikaisesti kuin Ayscough olikin tuon huomannut, näki hän vielä nopeammin vuokra-ajurin numeron ja merkitsi sen muistiinsa.
"Kummallista", hän mutisi. "Kummallista. Olisin vaikka voinut vannoa —" Hän vaikeni äkkiä ja kiirehti Mirandoletin jäljessä, joka oli kulkenut eteenpäin. "Nyt me olemmekin perillä, tohtori", hän sanoi heidän saapuessaan ruumishuoneen ovelle. "Täällä on yövahti, joten ei ole mitään vaikeutta tänne pääsemisessä."
Kuului kuinka salpa vedettiin syrjään ja avain kääntyi kukossa. Ovi avautui ja ulos katsoi mies, joka Ayscoughin ja tohtori Mirandoletin nähdessään päästi heidät eteishuoneeseen ja sytytti kaasulampun.
"Haluamme katsoa tuota kiinalaista, George", sanoi salapoliisi. "Emme pidätä teitä kauan."
"Eräs nuori ulkomaalainen tohtori kävi juuri häntä katsomassa, herra Ayscough", sanoi mies. "Sivuutitte kai hänen ajopelinsä kadulla — siitä on tuskin kolme minuuttia, kun hän lähti. Nuori japanilainen, jolla oli teidän nimikorttinne mukanaan."
Ayscough kääntyi mieheen päin kuin tämä olisi ilmoittanut mitä hämmästyttävimmän asian.
"Mitä?" hän huudahti. "Japanilainen? Minun nimikorttini?"
"Näytti minulle sen heti tänne päästyään", vastasi yövahti ihmeissään Ayscoughin ällistyksestä. "Sanoi teidän antaneen sen hänelle, jotta hän voisi tulla tänne todetakseen kenen ruumis tuolla on. Minä tietysti päästin hänet sisään."
Ayscoughin suu levisi pelkästä hämmästyksestä. Mutta ennenkuin hän sai sanaakaan lausutuksi, puhui Mirandolet tarttuen ruumishuoneen vartijaa kiihkoissaan käsivarteen.
"Päästittekö tuon miehen — japanilaisen — kiinalaisen ruumista katsomaan — yksin?" hän kysyi.