"Tietysti", vastasi vahti äreästi. "Hänellähän oli herra Ayscoughin nimikortti ja —"
Mirandolet päästi irti miehen käsivarren ja nosti ylös pitkät valkeat kätensä.
"Laupias taivas!" hän parkaisi. "Hän on varastanut timantin!"
XXXI
MIRANDOLETIN MIELIPIDE
Se äänettömyys, joka seurasi tätä kummallista huudahdusta, katkesi äkkiä. Ruumishuoneen vahti, joka oli ollut menossa huoneen sivuseinällä olevalle ovelle, pudotti avainkimppunsa. Sen aiheuttama omituinen metallinen kilahdus herätti ajatuksistaan Ayscoughin, joka säpsähti ja jäi avosuin tuijottamaan Mirandoletin heiluviin käsiin. Hän tarttui tohtorin käsivarteen.
"Mitä ihmettä te tarkoitatte?" hän murahti. "Puhukaa — mikä nyt on?" Mirandolet rupesi äkkiä nauramaan. "Mikäkö on?" hän huudahti. "Juuri siitä on kysymys, mitä äsken suoraan sanoin! Tuo mies on varmasti vienyt täältä timantin, joka oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen! Teidän nimikorttinne! — Voi, mies, mies, mitä te olettekaan tehnyt? Mutta nopeasti! — kuka on tuo japanilainen? — kuinka hän tuli teidän nimikorttinne mukanaan? Nopeasti, kuulkaahan, jos haluatte saada hänet kiinni!"
"Minut saa vaikka vetää hirteen, jos ymmärrän, mitä tämä merkitsee!" mutisi Ayscough. "Mitä siihen tulee, kuka hän on, niin jos hän on sama mies, jolle annoin nimikorttini, on hän nuori japanilainen lääketieteen ylioppilas, eräs Yada, joka oli noitten kiinalaisten ystävä. Kävin tänä iltana hänen luonaan Rubinsteinin kanssa ottamassa selvää, voisiko häneltä saada mitään tietoja. Lähetin hänelle tietysti ammattinimikorttini. Mutta — me näimme hänen suuntaavan matkansa East Endiin!"
"Pyh", nauroi Mirandolet. "Hän on - niin kuin sanotaan, huiputtanut teitä, ystäväni! Hän tuli tänne! Ja hän on nyt lähtenyt — päästen jo kauas ulottuviltamme — tuo timantti taskussaan!"
"Mitä hittoa te sillä tarkoitatte?" kysyi Ayscough kiivaasti.
"Timantti! Timantti! Mistä hän olisi löytänyt timantin — täällä?
Ruumishuoneessa? Mistä te oikein puhutte?"