Mirandolet naurahti taas ja vilkaisten salapoliisiin melkein säälivän halveksivasti kääntyi hämmästyneeseen yövahtiin.
"Näyttäkää meille tuo ruumis!" hän sanoi.
Yövahti, joka oli antanut avainkimpun olla lattialla tämän kummallisen kohtauksen aikana, otti sen ylös, valitsi siitä yhden ja avasi sen oven, jonka vieressä seisoi. Hän väänsi lampun palamaan ruumishuoneessa, ja Mirandolet astui sisään ja Ayscough jurona ja ihmeissään hänen kintereillään.
Chen Li makasi siinä, missä salapoliisi oli hänet viimeksi nähnyt, tyynenä ja jäykkänä, peite vedettynä huolellisesti keltaisille kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta Mirandolet veti kasvoliinan syrjään viittasi toveriaan tulemaan lähemmäksi ja osoitti hienosta sinisestä silkistä valmistettua patalakkia, joka peitti kiinalaisen päätä.
"Katsokaa tuota", hän kuiskasi. "Tiedätte, mitä sen alla on. Sellaista, mistä todellinen kiinalainen ei koskaan luovuta edes silloin, kun hän tulee Eurooppaan ja käyttää eurooppalaisia vaatteita ja eurooppalaista päähinettä — hänen niskapalmikkonsa! Katsokaahan!"
Hän siirsi patalakin tyynesti syrjään ja näytti molemmille hämmästyneille miehille huolellisesti takaraivolle käärityn mustan hiustukon. Sen sisään hän työnsi pitkät hoikat sormensa ja veti ne taas pois huudahtaen tavalla, joka ilmaisi hänen arvanneen oikein.
"Aivan niin kuin sanoinkin", hän huomautti. "Mennyttä kalua! Herra salapoliisi, sinne Chen Li kätki timantin ja tuo japanilainen on ottanut sen. Ja nyt teidän olisi parasta lähteä hänen jälkeensä. Puolen tunnin etumatka merkitsee hänelle samaa kuin kokonaisen viikon teille."
Hän veti liinan taas vainajan kasvoille ja lähti ulos Ayscouhgin seuratessa häntä synkkänä, vähäpuheisena eikä suinkaan vakuutettuna.
"Kuulkaahan", hän sanoi heidän tultuaan toiseen huoneeseen. "Kyllähän tuo kaikki sopii, tohtori Mirandolet, mutta onhan se sittenkin vain teidän otaksumanne."
"Se on otaksuma, jonka tulette huomaamaan ehdottoman oikeaksi, hyvä ystävä", sanoi Mirandolet tyynesti. "Minä tunnen kiinalaiset — paremmin kuin luulettekaan. Heti tänä iltana kuultuani tästä asiasta tulin luoksenne kertomaan teille, että kiinalaisilla on tapana kätkeä arvoesineitä niskapalmikkoihinsa — mieleeni ei juolahtanut, että timantti olisi nyt täällä, vaan ajattelin, että mahdollisesti löytäisitte jotakin. Mutta tultuamme tänne ruumishuoneeseen ja kun olin kuullut japanilaisen käyneen täällä näyttäen teidän nimikorttinne, vaikka hänellä ei ollut mitään syytä sen näyttämiseen, silloin arvasin heti, mitä oli tapahtunut. Ja nyt kun olette maininnut kertoneenne hänelle tästä jutusta, olen vakuutettu käsitykseni oikeudesta. Herra kersantti, lähtekää etsimään tuota timanttia!"