"Kuulkaahan George", sanoi Ayscough, "älkää mainitko asiasta kenellekään! Älkää sanoko mitään ainoallekaan meidän miehelle, jos joku heistä tulee käymään. En usko puoleksikaan sitä, mitä tohtori juuri sanoi, mutta käyn kuitenkin kysymässä paria seikkaa. Hissukseen sillaikaa. Ymmärrättehän, George?"
George vastasi ymmärtävänsä aivan hyvin, ja Ayscough lähti heti pois. Päästyään ulos ruumishuoneen oven yläpuolelle asetetun lampun kohdalle hän veti kellon taskustaan. Oli juuri puoliyön aika. Ja jossakin tuo kirottu nuori japanilainen kiiti Lontoon katuja eteenpäin, petettyään häntä, Ayscoughia, hänen omassa pelissään.
Hän oli jo pohtinut tarkoin kaikki Yadaa koskevat seikat. Yada oli puijannut häntä — aivan niin kuin Melky Rubinstein oli arvellut ja epäillytkin — koko hänen asunnossaan tapahtuneen keskustelun ajan. Luultavasti oli Yada katsellut vierashuoneensa akkunasta kuinka hän ja Melky pujahtivat kadun poikki ja piiloutuivat vastapäätä olevan rakennusaitauksen taakse. Sitten Yada oli lähtenyt ulos tietäen, että häntä seurattaisiin, ja saanut heidät sievästi ansaan mennen itään päin lähtevään maanalaiseen junaan, astunut sitten taas kaikessa rauhassa pois seuraavalla asemalla, ottanut vuokra-ajurin ja kääntynyt länteen päin Ayscoughin nimikortti taskussaan.
Mutta Ayscough tiesi erään hyödyllisen asian. Hän oli painanut muistiin sen vuokra-ajurin kirjaimet ja numeron, jonka rattailla Yada oli ajanut hänen ja Mirandoletin ohitse, L. C. 2571 — hän oli kerrannut sitä mielessään tuon tuostakin. Nyt hän veti esiin muistikirjansa ja merkitsi sen siihen. Sen tehtyään hän lähti poliisiasemalle haluten kaikkein ensimmäiseksi päästä kosketuksiin New Scotland Yardin kanssa puhelimitse.
Niin kuin useimmilla lontoolaisilla ammattitovereillaan oli Ayscoughilla aika paljon yleistietoja asioista ja niitä hän nyt käytti avukseen tässä tapauksessa. Hän tiesi, että jos japanilainen todella oli saanut haltuunsa kellanpunaisen timantin (jota olettamusta hän Mirandoletin varmasta väitteestä huolimatta hyvin epäili), yrittäisi hän ehdottomasti päästä pakoon. Hän lähtisi kiireimmän kautta mannermaalle. Mutta Ayscough tunsi hyvin mannermaalle lähteväin junain aikataulut. Muutamia tunteja täytyi kulua ennenkuin Yadan onnistuisi päästä Doveriin, Folkestoneen tai Newhaveniin lähteviin juniin, lyhyintä tietä rantaan, tai pitempää tietä Harwichin tai Southamptonin satamiin. Ehdottomasti oli nyt heti järjestettävä tarpeeksi vahteja Victorian, Charing Crossin, Holborn Viaductin ja London Bridgen asemille Yadan varalta. Ja keskiyöllä parhaana nukkumisaikana hän työskenteli kaksi tuntia puhelimitse antaen määräyksiä ja lisätietoja ja järjestellen sellaisen verkon levittämistä, josta otaksuttu pakolainen ei voisi livahtaa pois.
Kun kaikki tuo vihdoin oli tyydyttävästi järjestetty, alkoi Ayscoughista tuntua, että se saattoi kaikki olla turhaa työtä. Mahdollisesti hän oli kokonaan väärillä jäljillä tuon kummallisen Mirandoletin epäluulojen ja väitteitten johtamana. Saattoi olla kysymyksessä jotakin salaperäistä — Ayscoughin mielestä oli kiinalaisten ja japanilaisten ja hindujen hommissa aina jotakin salaperäistä. Yadalla voi olla hyväkin syy halutessaan nähdä Chen Li vainajan ruumiin ja käyttäessään salapoliisin nimikorttia päästäkseen ruumishuoneeseen. Tämän kummallisen käytöksen voisi selittää. Mutta kuitenkaan Ayscough ei voinut laiminlyödä kaikkien mahdollisten seikkain hyväkseen käyttämistä, ja niin väsynyt kuin olikin, hän lähti etsimään sitä vuokra-ajuria, jonka nimen hän oli huolellisesti merkinnyt muistikirjaansa.
Tämä toimitus ei tuottanut suurtakaan vaikeutta. Oli vain ajan kysymys käydä keskustoimistossa ottamassa selvää miehen nimestä ja osoitteesta. Kello kuuden aikana aamulla Ayscough oli pienessä talossa kurjan näköisen kadun varrella Kentish Townissa puhuttelemassa erästä vaimoa, joka oli juuri noussut tulta sytyttämään ja oli äreän haluton herättämään miestään, joka hänen sanainsa mukaan oli päässyt vuoteeseen vasta lähempänä neljää. Hän ei ollut juuri sen tyytyväisempi, kun Ayscough ilmoitti hänelle ammattinsa — mutta mies noudettiin joka tapauksessa. "Te kuljetitte tänä yönä erään ulkomaalaisen — japanilaisen Paddingtonin ruumishuoneelle?" sanoi Ayscough käyden käsiksi suoraan asiaan mainittuaan miehelle kuka oli. "Näin hänet vilahdukselta rattaillanne ja merkitsin muistiin numeronne. Missä hän ensiksi nousi rattaillenne?"
"Maanalaisen rautatien ulkopuolella King's Crossilla", vastasi ajuri heti.
Juuri tätä Ayscough oli odottanutkin. Aivan oikein: hänen oma aavistuksensa oli osoittautunut todeksi.
"Onko jotakin hullusti, herra?" kysyi ajuri.