"En laisinkaan", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli aivan vieras minulle."
"Tunnetteko herra Levendalea ulkonäöltä?" kysyi Purdie.
"Siitä lähtien kun tämä juttu sai alkunsa olen usein tehnyt itselleni tuon kysymyksen", vastasi rouva Goldmark. "Sillä hänhän on tavallaan naapuri. Ei, en tunne, en voi sanoa, että häntä olisi koskaan näytetty minulle."
"Tehän voitte kumminkin kuvailla minkä näköinen se mies oli, joka otti taskustaan avaimen ja avasi oven", huomautti Purdie. "Kyllä kai te tarkastitte häntä?"
"Vieläpä aika lailla", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli meikäläisiä — näin hänen nenänsä ja silmänsä. Ja olin ihmeissäni nähdessäni niin köyhän näköisellä miehellä olevan avaimen niin komeaan taloon. Hän oli puettu huonoihin vaatteisiin ja näytti likaiselta ja kurjalta."
"Parrakas tumma mies?" kysyi Purdie. "Ei laisinkaan", vastasi rouva
Goldmark. "Sileäksi ajeltu mies, vaikka tumma hän saattoi olla."
Purdie vilkaisi Melkyyn ja pudisti päätään.
"Ei se ollut Levendale", hän sanoi. "Sileäksi ajeltu! Levendalella on sekä parta että viikset — onpa hän jonkun verran ylpeäkin parrastaan. Hm, oletteko aivan varma tuosta toisesta miehestä?"
"Yhtä varma kuin siitä, että nyt puhelen teidän kanssanne", väitti rouva Goldmark. "Näin hänet yhtä selvästi kuin näin hänet liikkeessäni silloin, kun hän pudotti platinanappinsa pöydälleni. Niin, en erehdy nyt lainkaan, herra Purdie."
Purdie vilkaisi taas Melkyyn tällä kerralla kysyvän näköisenä.