"Istuutukaa ja juokaa vähän", hän sanoi, "Tämä on kummallinen kohtaaminen! Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen kun —"
"Laupias taivas!", keskeytti Purdie tuijottaen häneen. "Mitä tämä kaikki merkitsee? Oletteko — oletteko te valepuvussa?"
Levendale naurahti surullisesti ja vilkaisi niitä kehnoja vaatteitaan, joista rouva Goldmark oli puhunut.
"Välttämättömyys!" hän sanoi. "Minun täytyi! Voi, kuinka kummallisia päiviä olen elänyt ja kuinka kummallisissa paikoissa olen ollut! Kas niin, mitä te tiedätte?"
"Tiedänkö!" huudahti Purdie. "Kehoitatteko te minua kertomaan kaikki, mitä tiedän — yhdellä lauseella? Hyvä mies, siihen menisi kokonainen kuukausi! Mitä te tiedätte? Näyttää siltä, että olette kokenut monenlaista."
Levendale pyyhkäisi kädellään otsaansa. Hänen eleensä osoitti niin suurta väsymystä, että hänen vieraansa ymmärsi hänen olevan lopen uupunut.
"Aivan niin", sanoi Levendale. "Mutta sanokaahan, onko John Purvis tullut tänne veljeään katsomaan."
"On", vastasi Purdie. "Hän on Lontoossa par'aikaa."
"Onko hän kertonut tuosta timantista? Nimittäin poliisille?", kysyi
Levendale.
"On", vastasi Purdie. "Sen tietävät kaikki. Stephen Purvis — missä hän on?"