"Kyllä", sanoi Levendale. "Kello kymmenen aamulla poliisiasemalla. Tulkaa sinne — te kaikki — kuka tahansa — kuka tahansa, jonka mieli tekee — kerron poliiseille kaikki, mitä tiedän. Purvis ja minä emme enää voi tehdä mitään — meitä on nähkääs vedetty nenästä! Mutta lähtekää nyt pois, Purdie, ja päästäkää minut nukkumaan — olen aivan lopussa!" Oltuaan kymmenen minuuttia poissa Lauristonin ja Melky Rubinsteinin luota Purdie palasi heidän seuraansa ja viittasi heitä tulemaan pois Sussex-aukiolta.
"Tämä on kaikkein ihmeellisintä", hän sanoi heidän lähtiessään liikkeelle. "Levendale on aivan oikein siellä, omassa talossaan! Ja hän on ajanut pois partansa ja viiksensä ja pukeutunut suorastaan kulkurin vaatteisiin. Hän ja Stephen Purvis ovat yötä päivää ajaneet takaa tuota kirottua timanttia ja kahdeksaakymmentä tuhatta puntaa! Ja — kaiken lisäksi ei Levendale tiedä, kuka murhasi Daniel Multeniuksen, ei edes sitä, että hänet on murhattu! Mutta se on varmaa, hyvät toverit", hän lisäsi, kun St. Jamesin kirkon kello korkealla heidän päittensä yläpuolella löi yhtä, "että hän tietää jotakin tärkeää — ja meidän on odotettava yhdeksän tuntia saadaksemme kuulla sen!"
XXXIII
SALAISTA TYÖSKENTELYÄ
Poliisiaseman perähuone oli täynnä miehiä kello kymmenen aikaan aamulla. Purdie tuli sinne Lauristonin kanssa viittä minuuttia ennen kymmentä, tapasi Melky Rubinsteinin odottelemassa ulko-ovella ja ennätti tuskin varoittaa toveriaan pysymään vaiti heidän keskiyöllä tekemästään keksinnöstä, kun Guyler ja John Purvis saapuivat paikalle yhdellä vuokra-ajurilla ja herra Killick toisella. Sisällä keskusteli aamiaisen ja yhden tunnin unen virkistämä Ayscough poliisikomisarjuksen ja New Scotland Yardin miehen kanssa. Kaikki he vilkaisivat kysyvästi vastatulleihin.
"Onko joku herroista saanut uusia tietoja?" kysyi poliisikomisarjus vilkaisten pikimmältään läsnäolijain kasvoihin. "Eikö — luullakseni haluaisitte kaikki tietää, emmekö me ole saaneet?" Hän katsahti Ayscoughiin, joka näytteli New Scotland Yardin miehelle muutamia kohtia aamulehdistä. "Asianlaita on niin", hän jatkoi, "että on esiintynyt kummallisia vaiheita sitten viime yön — enkä oikein ymmärrä, kuinka kaikki on käsitettävä. Mielipiteeni on se, että meidän olisi parasta odottaa muutamia tunteja, ennenkuin sanomme mitään — varmempaa — minun mielestäni nuo sanomalehdet mainitsevat liian monta seikkaa, antavat aivan kuin viholliselle tietoja. Viisainta olisi, jos jättäisitte asiat toistaiseksi meidän haltuumme, hyvät herrat."
Näistä sanoista ilmeni muutakin kuin kohtelias huomautus siitä, että niin monen henkilön läsnäoloa ei kaivattu — mutta John Purvis asettui heti selvälle kannalle ja sanoi: "Haluan tarkoin tietää, mitä on tehty ja mitä aiotaan tehdä veljeni suhteen. Minulla on oikeus siihen. Sen vuoksi minä olen täällä. Mitä muuhun tulee —"
"Veljenne on täällä", sanoi Purdie, joka seisoi akkunan ääressä ja katseli alas kadulle. "Ja herra Levendale hänen mukanaan — eikö olisi hyvä kutsua heidät heti sisään?" hän jatkoi kääntyen poliisikomisarjuksen puoleen. "He ovat kumpikin sen näköisiä kuin heillä olisi paljon kertomista."
Mutta Ayscough oli jo poistunut huoneesta ja hetkisen kuluttua hän saapui sisään vastatulleitten kanssa. Purdie huomasi heti, että se Levendale, joka astui sisään tukku aamulehtiä kädessään, oli aivan toisen näköinen kuin se Levendale, jonka hän oli nähnyt yhdeksän tuntia aikaisemmin likaisena, siivottomana ja väsymyksen näännyttämänä. Tuuhea parta ja viikset olivat auttamattomasti mennyttä, ja Levendalen kasvoilla näkyi sellaisia piirteitä, jotka olivat ennen peittyneet niiden alle. Mutta Levendale itse oli nyt virkeän ja siistityn näköinen ja huolellisesti puettu ja heti sisään astuttuaan hän käyttäytyi maailmanmiehen tapaan, nyökäten tyynesti poliisilaitoksen virkamiehille.
"Kas niin, herra komisarjus", hän sanoi mennen suoraan pöydän luokse Stephen Purvisin kääntyessä veljensä puoleen, "sanomalehdistä näen, että te olette kaikki puuhanneet paljon herra Purvisin ja minun vuokseni. Siitä näkee hyvin, kuinka pari miestä voi kadota ja tuottaa aika paljon vaivaa, ennenkuin heidät löydetään! Mutta tässä me nyt olemme — ja sen vuoksi olemme täällä, että olemme joutuneet häviölle — koetimme kulkea omia teitämme ajaessamme takaa omaisuuttamme — ja nyt olemme lopussa! Emme voi enää tehdä mitään — ja niin tulimme teidän luoksenne."