Levendale kääntyi taas japanilaisen puoleen, joka hymyili hänelle.
"Kuulkaahan, herra Yada", sanoi Levendale, "en tiedä teistä mitään muuta kuin mitä minulle nyt on kerrottu — nimikortistanne ei käy ilmi mitään muuta kuin että asutte, luullakseni vuokralla, Gower-kadun varrella. Olette jollakin tavoin sekaantunut tähän juttuun ja myös saanut haltuunne tietoja, joista voitte ansaita. Mutta minä en osta, jollen ensin tiedä, mitä minun on ostettava. Antakaapa siis kuulua, mitä teillä on myytävänä."
Yada loi yleissilmäyksen huoneeseen.
"Näitten herrain kuullenko?" hän kysyi. "Avonaisessa kaupassa?"
"He ovat kaikki joko poliiseja, salapoliiseja tai asianosaisia", vastasi Levendale. "Ei tässä ole mitään salaisuutta. Toistan vieläkin — mitä teillä on myytävänä? Määritelkää se!"
Yada nosti kätensä ja alkoi sormiensa päillä merkitä eri pykäliä.
"Siis kolme eri kohtaa", hän vastasi hilpeästi. "Ensiksikin — tieto siitä, kenellä on hallussaan timantti ja rahat. Toiseksi — tieto siitä, missä hän on tällä hetkellä ja tulee vielä olemaankin muutamia tunteja. Kolmanneksi — tieto siitä, kuinka voitte menestyksellä saada hänet kiinni ja päästä omaisuutenne haltijaksi. Kolme hyvää myyntikelpoista asiaa, luulisin minä — vai kuinka?"
"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Levendale.
Purdie tarkasteli valppaasti Yadan kavalia kasvoja odottaen näkevänsä niillä jonkin ahneuden välähdyksen. Hämmästyksekseen hän ei huomannut mitään sellaista. Päinvastoin Yada muuttui melkein ulkokullatun näköiseksi. Hän näytti tuumivan asiaa, vaikka vastasikin hyvin nopeasti.
"Minä en tahdo ansiotta hyötyä tässä asiasta", sanoi hän. "Samalla minä kaikesta kuulemastani päättäen teen hyvin suuren palveluksen teille ja ystävällenne, ja minusta on aivan kohtuullista, että hyödyn siitä. Antakaa minulle jotakin opintokustannusteni huojentamiseksi, herra Levendale, antakaa minulle viisisataa puntaa."