Ayscough työnsi oven auki ja astui sisään muiden tunkeutuessa sinne juuri hänen kintereillään. Purdie, joka oli aivan ensimmäisten joukossa, tunsi heti kaksi eri hajua. Toinen johtui tuoksuvasta teestä, toinen oli jotakin hyvin voimakasta ja huumaavaa ja voitti heti teen tuoksun jättäen pistävän ja katkeran maun jälkeen.
"Ooppiumia", kuiskasi Purdie Lauristonille, joka seisoi hänen vieressään. "Ooppiumia, tunnetko?"
Mutta Lauriston oli sillä hetkellä paremmin silmänä kuin nenänä. Hän samoin kuin useimmat toisetkin katseli paikkaa, johon he olivat tulleet. Huone oli verraten suuri ja kaltevasta katostaan päättäen osa vanhan talon ullakkokerroksesta. Seinillä riippui pehmeitä itämaalaisia kudoksia ja verhoja. Sinne tänne oli sijoitettu muutamia pajusta valmistettuja nojatuoleja ja joitakin samasta aineesta tehtyjä pieniä pöytiä. Niinikään oli siellä paljon paksuja mattoja ja pieluksia. Yhdessä nurkassa paloi tuli kaasukeittiössä, ja sen päällä porisi iloisesti vesikattila. Se nuori mies, joka oli avannut oven, oli vetäytynyt uunin luokse. Purdie huomasi, että hänellä oli toisessa kädessään teekannu. Huoneen vasemmassa nurkassa istui pienen pöydän ääressä shakkipeliin syventyneinä kaksi muuta kiireestä kantapäähän ihan selvästi kiinalaisen näköistä miestä, joilla oli päällään moitteettomat englantilaiset puvut.
Se mies, jolla oli teekannu kädessään, loi pikaisen silmäyksen niihin henkilöihin, jotka olivat tulleet häiritsemään tätä rauhallista paikkaa, ja laski teekannun kädestään. Shakinpelaajat nostivat katseensa hetkiseksi, mutta eivät näyttäneet pienintäkään häiriintymisen merkkiä, vaan jatkoivat sitten taas peliään. Sitten teekannua hoidellut mies lausui kaksi sanaa. "Mitä nyt?" hän kysyi. "Asianlaita on niin, hyvä herra", selitti vanhempi Pilmansey, "että nämä ovat poliisilaitoksen virkamiehiä. He haluavat tavata erästä tuttavaanne, herra Chang Litä."
Huoneessa oleviin kiinalaisiin ei tämä tehnyt mitään vaikutusta. Shakinpelaajat jatkoivat omaa hommaansa, ja kolmas mies otti käteensä teerasian tyhjentäen sen sisällyksen kannuunsa.
"Sulkekaa tuo ovi ja pankaa se oikein lukkoon, Ayscough", sanoi poliisikomisarjus. "Seisköön joku sen vieressä. Kas niin", hän jatkoi kääntyen noiden kolmen kiinalaisen puoleen, "onko joku teistä Chang Li, hyvät herrat?"
"Ei", vastasi toinen shakinpelaajista, "ei yksikään".
"Onko hän täällä?" kysyi poliisikomisarjus. Kun hän sitten taas huomasi itämaalaisten tyyneyden, kääntyi hän Pilmanseyn veljesten puoleen. "Mitä muita huoneita täällä on?" hän kysyi.
"Kaksi muuta vielä", vastasi vanhempi veljeksistä osoittaen huoneen perällä olevia verhoja. "Toinen tuolla, toinen taas tuolla. Noitten verhojen takana on kaksi pienempää huonetta."
Polisikomisarjus meni huoneen perälle ja veti verhot syrjään. Hän työnsi auki toisen oven ja perääntyi sitten vetäen syvään henkeään.