"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle. Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta, olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun apuani. Mitä arvelette?"

Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin nokkeluutta ja juonien punomista.

"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka paljon te tahdotte? Rahaako?"

"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne. Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana vaaralle alttiiksi."

"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.
"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."

"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne heti — tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka vaihtaa sen pankissaan — kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa, josta kerroin teille."

Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen ylitse.

"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra — hiivatti sentään, niin te olette! Zillah!"

Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten Melkyn puoleen.

"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi
Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"