"No niin", virkkoi salapoliisi, "joku meidän miehistä ja lääkäri tulevat muutamien minuuttien kuluttua. Kertokaapa minulle nyt tarinanne meidän odotellessamme heidän tuloaan. Olette rehellisen näköinen nuorukainen, mutta täytyyhän teidän myöntää, että näyttää jokseenkin kummalliselta, kun tapasin teidät juoksemassa ulos tästä myymälästä vanhan Multeniuksen maatessa kuolleena perähuoneessa, etenkin kun teillä on kädessänne kaksi sormusta, jotka kovasti muistuttavat hänen hallussaan olevia sormuksia! Kertokaapa nyt minulle, kuinka kaikki tapahtui."
Lauristen kertoi hänelle suoran totuuden kellon panttaamisesta tähän käyntiin asti. Ayscough katseli häntä tarkoin ja nyökkäsi sitten päätään.
"Tuo tuntuu luotettavalta kertomukselta, herra Lauriston", hän sanoi. "Minulla on suuri halu uskoa teidän joka sananne. Mutta minun on selostettava ne ja kaikki muut asianhaarat, ja teidän täytyy todistaa, että nuo sormukset kuuluivat äidillenne, ja kaikki muu, ja niinikään on teidän jäätävä tänne, kunnes tohtori ja joku poliisimies tulevat. Kuinkas kummallista, että vanhus sattui olemaan yksin! Missähän hänen tyttärensä tytär on?"
Mutta juuri hilloin aukeni katuovi, ja Zillah tuli sisään suuri kimppu kukkia toisessa kainalossa ja muutamia pieniä paketteja toisessa. Nähdessään nuo kaksi miestä hän säpsähti. Lauristonin huomatessaan hän punastui, mutta kalpeni taas nähdessään Ayscoughin ilmeisesti pitävän nuorukaista silmällä.
"Herra Ayscough!" hän huudahti. "Mikä nyt on — onko jotakin hullusti?
Mitä te teette täällä?" hän jatkoi nopeasti kääntyen Lauristoniin.
"Täällä myymälän perällä! Mitä on tapahtunut? Sanokaa minulle,
jompikumpi!"
Salapoliisi pysytteli Lauristonin kanssa tahallaan Zillahin ja myymälän perällä olevan avonaisen oven välillä. Hän kumarsi ystävällisesti Zillahille.
"Kas niin, hyvä neiti", hän virkkoi.
"Älkää pelästykö — isoisännehän oli jo hyvinkin vanha mies, emmekä me voi toivoa vanhusten elävän ikuisesti. Ottakaa siis asia rauhallisesti!"
Tyttö kääntyi ja laski kukkansa ja käärönsä pöydälle. Lauriston, joka tarkasteli häntä levottomana, huomasi hänen koettavan karaista itseään.
"Tarkoitatteko siis, että hän on kuollut?" hän kysyi. "Minä olen rauhallinen — näettehän, että olen rauhallinen. Kertokaa minulle mitä on tapahtunut, kertokaa te minulle", hän lisäsi katsoen Lauristoniin. "Kertokaa minulle nyt heti!"