"Herra Multenius on ulkona", vastasi tyttö. "Mutta minä olen täällä hänen sijaisenaan, jos kysymyksessä on liikeasia."
Hän tarkasteli rauhallisesti Lauristonia ja huomasi tämän terveenväristen kasvojen voimakkaasti punastuvan.
"Minä hoidan isoisän liikettä hänen ollessaan ulkona", jatkoi tyttö.
"Haluatteko lainata rahaa?"
Lauriston veti kellon taskustaan yhä punastellen ja ojensi sen tytölle.
"Arvasitte oikein", hän vastasi. "Tahtoisin lainata rahaa tätä vastaan. Eräs tuttavani — asuintoverini — herra Melky Rubinstein — sanoi minun voivan saada täältä lainan. Tämä on todella hyvä kello, niin kuin näette."
Tyttö vilkaisi asiakkaaseensa, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän oli nopeasti ja melkein leikillisesti tajunnut Lauristonin kokemattomuuden. Sitten hän otti kellon jokseenkin välinpitämättömästi.
"Melky siis lähetti teidät tänne", hän sanoi hymyillen. "Vai niin!"
Hän tarkasti kelloa ja naksautti kuoren auki. Sitten hän katsahti
Lauristoniin. "Paljonko haluatte tätä vastaan?" hän kysyi.
II
ROUVA GOLDMARKIN RUOKALA
Lauriston pisti kädet taskuihin ja katseli tyttöä aivan ymmällään. Tämä oli hyvin sievä, tumma olento, melkein yhtä pitkä kuin Lauriston itsekin, hoikkavartaloinen ja hyvin miellyttävä. Hänen silmissään ja suupielissään väikkyi selvästi leikillisyys ja hyväntuulisuus. Lauristonista alkoi äkkiä tuntua, että tyttö oli huvitettu hänen hämmingistään.