"Löytääksenne jonkun — kenet tahansa — joka voi todistaa noiden sormusten kuuluvan teille", vastasi Melky juhlallisesti ja painokkaasti. "Ei kannata kieltää sitä tosiasiaa, että olette vaarallisessa asemassa. Poliisi kulkee aina suorinta ja helpointa tietä. Heidän suuntansa oli äsken täysin selvä — Parminter sen ilmaisi. Heillä on nyt oma mielipide — heillä on aina sellainen — ja kun poliisit kerran muodostavat oman käsityksensä, ei mikään saa sitä lähtemään heidän päästään — heidän viranomaistensa päistä ainakaan. Se, mitä he aikovat sanoa ja koettavat todistaa, on seuraavaa. Että te olitte kovassa pinteessä, suorastaan pennittömänä. Menitte herra Multeniuksen luokse — te hiiviskelitte myymälän edustalla ja kurkistelitte akkunasta, jolloin huomasitte hänen olevan yksin tai ehkä näitte huoneen tyhjänä. Menitte sisään — sieppasitte pari sormusta — hän yllätti teidät — te nitistitte hänet. Se on heidän mielipiteensä — eikä Zillah voi vannoa, etteivät ne sormukset, joita väitätte omiksenne, kuulu hänen isoisälleen, ettekä te vielä toistaiseksi voi todistaa, että ne ovat teidän tai että ne aikaisemmin kuuluivat äidillenne! Herra, lähtekää heti tuonne Peeblesiin — siekailematta — ja etsikää käsiinne joku henkilö, joku vanha ystävä, joka voi vannoa tietävänsä noiden sormusten ilman pienintäkään epäilystä kuuluvan teille! Tuokaa se ystävä kerallanne — tuokaa hänet, vaikka hänet olisi kuljetettava sairasvaunussa!"
Lauristonia oli Melkyn todistelu ja hänen antamansa neuvo järkyttänyt niin, ettei tarvittu mitään lisäselityksiä, jotta hän olisi ymmärtänyt sen järkevyyden. "Mutta — kuinka minä voin päästä lähtemään?" hän kysyi. "Tuo poliisi vaaniskelee ulkopuolella — tiedän olevani silmälläpidon alaisena iltapäivästä lähtien! He eivät missään tapauksessa päästä minua lähtemään Lontoosta, vaikka kuinka haluaisin! Todennäköisesti he vangitsisivat minut, jos huomaisivat minun menevän asemalle."
"Minun mielipiteeni tämänaamuisten tapausten jälkeen on se, että joudutte vankilaan ennen iltaa, jos jäätte tänne", huomautti Melky kylmäverisesti. "Löisin kympin vetoa siitä! Mutta tehän ette jää — teidän täytyy lähteä! Tuolla syntymäseudullanne on varmisti joku, joka voi vannoa noiden kahden sormuksen olevan perheomaisuuttanne, ja teidän täytyy löytää käsiinne sellainen henkilö ja tuoda hänet tänne, jos vapautenne on teille kallis. Ja mitä tulee poliisin käsistä pujahtamiseen, niin minä järjestän sen teille, kunnollisesti! Kas niin, minkä verran teillä on rahaa, herra Lauriston?"
"Paljon", vastasi Lauriston. "Melkein neljäkymmentä puntaa — ne rahat, jotka sain eilen illalla."
"Teettekö siis minun neuvojeni mukaan?" kysyi Melky. "Ja teettekö sen heti epäröimättä ja siekailematta, käymättä kotona Flitwick-muorin luona tai ilman muuta viivyttelyä?"
"Teen", vastasi Lauriston. "Teen sen, koska olen vakuutettu siitä, että olette oikeassa."
"Kuunnelkaa siis minua — tarkoin", virkkoi Melky. "Näettekö tuon oven nurkassa? Niin pian kuin olette syönyt vanukkaanne, pujahtakaa tuosta ovesta. Huomaatte silloin olevanne pienellä pihalla. Lähtekää pois pihalta, jolloin tulette kapealle kujalle. Kulkekaa suoraan sitä myöten ja niin pääsette Market-kadulle. Astukaa suoraan Southwick-katua — tiedättehän sen — Oxfordin ja Cambridgen pengermälle, ja silloin näette ajuriaseman juuri edessä. Nouskaa ajopeleihin ja käskekää ajamaan Piccadillyn sirkukseen. Erotkaa hänestä siinä — tehkää pieni kierros, ettei hän huomaa mitä aiotte — ottakaa sitten toinen ajuri ja ajakaa St. Pancrasin kirkolle. Astukaa alas siellä ja saapastakaa King's Crossin asemalle. Ennätätte silloin helposti 3.15 lähtevään pohjoiseen junaan, ja kun kerran olette sinne päässyt, on kaikki hyvin! Matkustakaa Peeblesiin — se on tärkeintä. Hiivatti sentään, herra Lauriston, se on nyt ainoa mahdollisuus!"
Viiden minuutin kuluttua, kun ei huoneessa ollut ketään muita kuin he kahden, Lauriston puristi sydämellisesti Melkyn kättä, lähti ulos nurkkaovesta ja katosi. Yksin jäätyään Melky veti esiin paperossikotelonsa ja alkoi poltella tyynesti ja rauhallisesti. Kun tarjoilijatar palasi, kuiskasi hän hänelle pari sanaa. Tarjoilijatar nyökkäsi ymmärtävän näköisenä, sillä Goldmarkilla tunsi jokainen Melkyn, ja jos tarjoilijattaret halusivat silloin tällöin jonkin korukapineen, toimitti Melky sen heille ostohinnalla.
"Antakaa nyt minulle kummankin lasku", Melky virkkoi. "Minä suoritan ne."
Mutta Melky antoi kulua kolme neljännestuntia, ennenkuin lähti ulommassa huoneessa olevan kassapöydän luokse.