Hän joi hitaasti kupin kahvia ja poltti muutamia paperosseja. Kului jokseenkin pitkä aika, ennenkuin hän astui Praed-kadulle pannen samalla kiinni päällystakkinsa nappeja. Hän huomasi, vaikka ei sitä mitenkään ilmaissut, heti ensimmäisellä silmäyksellä saman miehen, joka oli seurannut Lauristonia ja häntä oikeustalosta asti. Hänen huomiokykynsä oli melkein yliluonnollisen tarkka, ja niin saattoi hän panna merkille, että mies säpsähti hämmästyksestä. Mutta Melky ei näyttänyt eikä tuntenut minkäänlaista hämmästystä, kun vartija tuli hänen jäljessään.
"Tehän tunnette minut, herra Rubinstein", virkkoi mies melkein anteeksipyydellen. "Tiedätte tietysti, että me pidämme silmällä tuota nuorta skotlantilaista — meidän täytyy! Hänhän meni tuonne Goldmarkille teidän kanssanne? Onko hän vieläkin siellä?"
"Minusta tuntuu, ettette oikein pysty tehtäväänne", huomautti Melky kylmästi. "Hän lähti pois noin kolme neljännestuntia sitten. Meni kotiin minun ymmärtääkseni."
Mies kääntyi pois nähtävästi hämmästyneenä, mutta yhtä selvästi uskoen
Melkyn sanat. Hän lähti liikkeelle Star-kadulle päin Melkyn astellessa
hiljalleen panttitoimistoon. Hänestä tuntui välttämättömältä kertoa
Zillahille, mitä hän oli tehnyt.
Rouva Goldmark oli yhä Zillahin luona. Melky kertoi tarinansa heille molemmille. Zillah kuunteli sitä salaamatta mielenhuojennustaan. Rouva Goldmark, joka nuorena ja sievänä leskenä oli taipuvainen tunteellisuuteen, katseli Melkyä ihailevasti.
"Hyväinen aika! Tepä vasta olette nokkela, herra Rubinstein!" hän huudahti taputtaen lihavia käsiään. "Mitä minuun tulee, en olisi voinut keksiä sellaista, vaikka olisin miettinyt sata vuotta! Mutta te olette niin nopeaälyinen."
Melky painoi sormella nenänsyrjäänsä.
"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" hän virkkoi. "Minä en aio sallia noiden poliisien kajota nuoreen Lauristoniin, en totisesti. Minulla on omat ajatukseni tästä jutusta — odottakaahan vain siksi, kunnes lasken käteni johonkin henkilöön. Eikö se ole teille kaikille selvää? Jos löydän oikean miehen, niin silloin ei tähän nuorukaiseen enää lankea minkäänlaista varjoa, vai mitä? Niin, minä en ole mikään tomppeli, rouva Goldmark, älkää erehtykökään sitä luulemaan!"
"Uskon teihin varmasti", vakuutti rouva Goldmark. "Niin, teillä ei tosiaankaan ole silmät suotta päässänne, herra Rubinstein!"
Zillah, joka oli kuunnellut hajamielisesti näitä kohteliaisuuksia, kääntyi äkkiä serkkunsa puoleen.