"Mitä aiot sitten tehdä, Melky?" hän kysyi. "Mikä merkitys tuolla kirjalla oikein on? Ja millaisiin toimenpiteisiin aiot ryhtyä?"
Mutta Melky nousi seisomaan, pudisti päätään ja napitti päällystakkinsa aivan kuin olisi napittanut sen sisäpuolelle joukon syviä salaisuuksia.
"Se, mitä sinun, Zillah, ja myöskin teidän, rouva Goldmark, on nyt juuri tehtävä", hän virkkoi, "on pitää omana tietonanne se, mitä olen pannut nuoren Lauristonin tekemään. Siitä ei saa pukahtaa sanaakaan! Jos joku noista poliiseista tulee tänne häntä kysymään, niin ette tiedä mitään — ymmärrättekö? Ette ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän lähti minun kanssani oikeustalosta — ymmärrättekö? Niinhän muuten onkin asian laita. Ja mitä muuhun tulee, jättäkää se nöyrimmälle palvelijallenne."
"Voi, kuinka älykästä!" huudahti rouva Goldmark. "Minun älyni ei riitä mihinkään muuhun kuin liikkeeni hoitamiseen!"
"Mutta eikö siinä sitten näy älyä?" virkkoi Melky ihaillen. "Mitä olenkaan aina sanonut teistä, rouva Goldmark? Enkö ole aina sanonut, että olette taitavin liikettä hoitava nainen koko Paddingtonissa. Eikö sellaisessa ilmene älyä? Voi, minun mielestäni teillä on erittäin hyvät hengen lahjat, rouva Goldmark!"
Tämän kohteliaisuuden lausuttuaan Melky erosi rouva Goldmarkista ja
Zillahista ja palasi asuntoonsa. Katua astellessaan hän huomasi rouva
Flitwickin oven edustalla odottelevan vuokra-ajurin.
Sisällä huonossa eteishuoneessa hän tapasi kelpo emäntänsä puhelemassa erään vieraan — hyvin puetun nuoren herran kanssa, joka ilmeisestikin teki kysymyksiä. Rouva Flitwick kääntyi Melkyyn huojentuneen näköisenä.
"Ehkä te, herra Rubinstein, voitte sanoa tälle herralle, missä herra Lauriston on", hän virkkoi. "En ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän lähti ulos heti aamulla."
Melky katseli vierasta tarkoin. Sitten hän mitään sanomatta viittasi vierasta tulemaan ulos ja käveli hänen kanssaan niin kauas, etteivät toiset voineet kuulla heitä.
"Olettekohan hänen skotlantilainen ystävänsä?" kysyi Melky. "Se sama, jolta tuli rahalähetys eilen illalla?"