"Se on seuraava", virkkoi Ayscough. "Eräs Praed-kadun varrella asuva pikkukauppias tavattiin kuolevana rauhallisella Maida Valen kadulla kello kaksitoista yöllä, ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ja — hänet on myrkytetty, mutta tohtorit eivät voi vielä sanoa millä tavoin."
XIII
AVUNPYYNTÖ
Purdie, jonka luonteenlaatu oli sellainen, että hän esiintyi hitaasti ja varovasti vakavissa tilanteissa, viittasi salapoliisia istuutumaan tupakkahuoneen rauhalliseen nurkkaukseen, jonne he olivat vetäytyneet, ja otti itselleen tuolin hänen viereensä.
"No niin", hän virkkoi, "kuinka te nyt ensiksikin arvelette tämän asian olevan yhteydessä vanhan panttilainaajan jutun kanssa? Siinä täytyy olla jokin yhdistävä rengas."
"Niin siinä onkin", vastasi Ayscough. "Viime yönä murhattu mies oli Daniel Multeniuksen lähin naapuri, jonka nimi oli Parslett — James Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias. Pienihän hänen liikkeensä oli, mutta hyvin tunnettu siinä kaupunginosassa. Nyt kerron teille jotakin. En ole mikään piirtäjä", jatkoi salapoliisi, "mutta luulen voivani tälle paperipalalle hahmotella ääriviivat, niin että teille selviää sen paikan pohjapiirustus. Nämä kaksi viivaa kuvaavat Praed-katua. Tämä risti merkitsee Daniel Multeniuksen panttitoimistoa. Sen etuosa — jalokiviosasto — on Praed-kadulle päin. Vieressä on kapea sivukäytävä: siitä pääsee panttausosastoon. No niin, Multeniuksen liike oli käytävän toisella puolella, Parslettin toisella. Parslettin asunnon ovi on ihan Multeniuksen panttitoimiston ovea vastapäätä. Onko se selvä, herra Purdie?"
"Täydellisesti", vastasi Purdie. "Ymmärrän sen mainiosti."
"Minun käsitykseni on nyt sellainen; että Parslett näki Daniel Multeniuksen todellisen murhaajan tulevan ulos Multeniuksen sivuovesta hänen, Parslettin, seisoessa omalla ovellaan, että tämä tunsi murhaajan ja koetti eilen kiristää häneltä lahjuksia, ja että tuo mies antoi hänelle myrkkyä, niin että Parslett kuoli hänestä erottuaan", virkkoi Ayscough kuiskaamalla. "Se on vain minun käsitykseni — mutta lyönpä vetoa, että se ei paljon poikkea todellisesta asianlaidasta!"
"Mitä syytä teillä on otaksua Parslettin vaatineen lahjuksia murhaajalta?" kysyi Purdie.
"Sanon sen heti", vastasi salapoliisi melkein voitonriemuisella äänellä. "Niin varhaista kuin onkin, olen jo tänä aamuna suorittanut muutamia pikku tutkimuksia, Kun Parslett löydettiin ja vietiin sairaalaan — Marian sairaalaan, joka on aivan tässä lähellä — huomattiin hänellä olevan viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Tänä aamuna haastattelemani Parslettin lesken sanojen mukaan oli hänen miehensä verrattain ahtaalla raha-asioissa eilen. Kauppa ei ollut viime aikoina oikein vedellyt, ja vaimo tietysti tuntee hänen talousasiansa. Hän lähti kotoansa eilen illalla yhdeksän aikoina sanoen menevänsä vähän kävelemään, ja leski sanoo olevansa varma siitä, että hänellä ei ollut noita viittäkymmentä puntaa silloin — ihme olisi ollut, sanoo vaimo, jos hänellä olisi edes ollut viisikymmentä shillingiä! Mitä arvelette, herra Purdie, mistä saattoi tuollainen mies saada viisikymmentä puntaa kotoa lähtönsä jälkeen ja ennen sitä hetkeä, jolloin hänet löydettiin kuolevana kadulla?"