"Nähnytkö herra Levendalea? En", vastasi Purdie. "Minkä vuoksi — mitä tarkoitatte?"
Pöytäpalvelija vilkaisi pariin miespalvelijaan, jotka seisoskelivat oven luona.
"Älkää viitsikö osoittaa minkäänlaista levottomuutta sen johdosta, herra Purdie", hän kuiskasi, "vaikka se onkin jo hyvin tunnettu asia koko talossa. Asianlaita on nimittäin sellainen, että herra Levendale on kadoksissa."
"Kadoksissa?" huudahti Purdie. "Mistä lähtien?"
"Vain eilisillasta alkaen", vastasi pöytäpalvelija, "mutta muutamat seikat ovat hyvin kummalliset. Hän söi eilen illalla muutamien Cityn herrain kanssa jossakin ja tuli kotiin noin puoli kymmeneltä. Kauan hän ei viipynyt täällä, vaan lähti laboratorioonsa — hän nähkääs käyttää paljon aikaa kemiallisiin kokeisiin — ja kutsui minut sinne. 'Lähden taas tunniksi ulos, Grayson', hän virkkoi. 'Olen takaisin kotona kello yksitoista, älkää menkö nukkumaan, sillä tarvitsen teitä minuutiksi, pariksi'. Siinä ei tietysti ollut mitään kummallista, herra Purdie, ja minä odotin häntä. Mutta hän ei palannutkaan — eikä lähettänyt minkäänlaista sanaa. Hän ei tullut, laisinkaan kotiin, ja tänä aamuna olen puhelimitse kysellyt häntä hänen molemmista klubeistaan ja parista muusta paikasta Cityssä — mutta kukaan ei ole kuullut hänestä tai nähnyt häntä. Enkä voi kuvitellakaan, mitä on tapahtunut — se on kaikki aivan vastoin hänen tapojaan."
"Hän ei maininnut teille, minne aikoi mennä?" kysyi Purdie.
"Ei, mutta hän lähti jalkaisin", vastasi palvelija, "minä päästin hänet ulos ja näin hänen kääntyvän Paddingtonille päin."
"Ettekö huomannut hänessä mitään erikoista?" kysyi Purdie.
Mies epäröi hetkisen.
"No niin", hän virkkoi vihdoin, "huomasin jotakin. Tulkaa tänne, herra
Purdie."