"Kun herra Ayscough ja herra Lauriston ja minä menimme Sussex-aukiolle tapaamaan herra Levendalea tuon kirjailmoituksen johdosta", huomautti hän, "sanoi hän, ettei ollut koskaan kuullut Daniel Multeniuksesta. Se on varmaa, herra."
"Oliko herra Multeniuksella joitakin yksityisiä liikeasioita, joista hän ei puhunut teille?" kysyi Purdie Zillahilta.
"Mahdollisesti hänellä oli", myönsi Zillah. "Hän oli liikkeellä aika paljon. En tietänyt, mitä hän puuhaili lähtiessään ulos. Hän oli vähäpuheinen. Me — turhahan sitä on kieltää — emme tietäneet kaikkia hänen hommiaan. Hänen lakimiehensä ottaa parhaillaan selville muutamia seikkoja — odotan häntä tänään tänne millä hetkellä hyvänsä."
"Seuraava on nyt varmaa", huomautti Purdie. "Isoisänne joutui väkivaltaisen kuoleman uhriksi. Mies, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa, tuli tänne teidän poissa ollessanne. Se kysymys, jonka haluan saada selville, on — oliko se mies, joka epäilemättä jätti kirjan tänne, syyllinen? Jos niin — kuka hän on?"
Melky katkaisi äkkiä tätä kysymystä seuranneen hiljaisuuden.
"Aion kertoa nyt jotakin, jota en ole kertonut vielä kenellekään", hän virkkoi. "En edes Zillahille. Kun ihmiset olivat poistuneet tästä arkihuoneesta, tarkastelin ympäristöäni. Minulla on terävät silmät, herra Purdie. Löysin tämän puoleksi peitossa tuon maton alta, jonka päällä ukko parka oli maannut." Hän veti esiin platinanapin, pani sen kämmenelleen ja ojensi rouva Goldmarkille. "Te olette ennenkin nähnyt tällaisen, vai mitä?" hän kysyi.
"Taivas varjelkoon!" huohotti rouva Goldmark säpsähtäen. "Sen vastapari on minun pöytälaatikossani!"
"Ja sen jätti teidän ravintolanne pöydälle eräs mies, joka näytti siirtomaissa oleskelleelta", jatkoi Melky. "Niin, minä tiedän, näin sen sattumalta teidän ravintolassanne samana iltana, ja eräs apulaisistanne kertoi minulle siitä. Tässä on taas lisää ihmettelemisen syytä, herra Purdie, ja ehkäpä arvoituksen ratkaisukin. Nämä platinaiset kalvosinnapit ovat arvokkaat — niin, antaisinpa tällaisesta parista aika monta puntaa. Kuka nyt on se mies, joka pudotti yhden tähän huoneeseen — juuri tähän! — ja jätti toisen rouva Goldmarkin ravintolaan? Sillä ne ovat pari! Siitähän ei ole epäilystäkään, herra, kummassakin on sama omituinen ja harvinainen tunnusmerkki. Herra, nuo napit on jolloinkin tehty jotakin erikoista tarkoitusta varten!"
Purdie käänteli nappia ja vilkaisi Zillahiin.
"Oletteko milloinkaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista?" hän kysyi.