"En vilaukseltakaan", vastasi Zillah epäröimättä. "Täällä ei ole mitään sellaista pakettia, herra Penniket. Olen tarkastanut isoisäni kuoleman jälkeen kaikki — kaapit, lipastot, laatikot, enkä ole löytänyt mitään, josta en olisi jo ennen tiennyt. Muistan hänen menneen ulos viime maanantaiaamuna. Hän viipyi poissa pari tuntia ja tuli taas kotiin noin neljännestä yli yksi, mutta en koskaan ole nähnyt hä nen hallussaan sellaista pakettia kuin te olette kuvannut. En tiedä mitään siitä."
"No niin, sillä lailla ovat asiat", virkkoi lakimies hetken vaitiolon jälkeen. "Ja nyt on kysymys siitä — eikö meidän pitäisi nyt heti kertoa tätä kaikkea poliisille. Tämä Levendalen yhteys entisen päämieheni kanssa — mikä oli yhtä epäilemätön kuin se näyttää olleen salainen — tarvitsee tutkistelemista. Herra Purdien tietämän mukaan on herra Levendale äkkiä kadonnut — tai ainakin jättänyt kotinsa salaperäisten asianhaarain vallitessa. Onko tuolla katoamisella mitään tekemistä Multeniuksen kuoleman kanssa? Onko sillä mitään tekemistä tämän naapurin, Parslettin, viime yönä sattuneen kuoleman kanssa? Ja onko Levendalella mitään yhteistä sen vieraan miehen kanssa, joka pudotti yhden platinaisen kalvosimennapin rouva Goldmarkin ravintolaan ja toisen tähän huoneeseen?"
Ei kukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin heti. Sitten Melky aivan kuin äkillisen mielijohteen valtaamana läimäytti kätensä pöytään ja kumartui sen ylitse lakimiehen puoleen.
"Herra Penniket", hän sanoi katsellen ympärilleen aivan sen näköisenä kuin olisi vaatinut kaikkia hyväksymään hänen sanansa. "Te olette lakimies, herra. Te osaatte järjestää asiat ja esittää ne aivan kuin ne olisivat tavaraluettelossa! Viekää koko juttu New Scotland Yardin etsivällevirastolle, herra! Antakaa päämajan suurten herrain pohtia sitä. Se on minun ehdotukseni! Kaiken tämän pohjalle kätkeytyy jokin kummallinen salaisuus, herra Penniket, eikä se ole yhden miehen selvitettävissä. Lähtekää tuonne virastoon, herra, ja antakaa heidän askarruttaa aivojaan sen miettimisellä!"
Zillah huomautti hiljaisella äänellä jotakin, joka näytti vahvistavan hänen serkkunsa ehdotusta. Herra Penniket kääntyi Purdien puoleen.
"Tehän olette, mikäli kuulin, liikemies", hän huomautti. "Mitä te arvelette?"
"Sen mukaan mitä minä näistä asioista ymmärrän", vastasi Purdie, "olen kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siinä, että herra Multeniuksen kuolemaan liittyy joku merkillinen salaisuus. Ja koska New Scotland Yardin etsivävirasto on olemassa sellaisten arvoitusten ratkaisemista varten, niin minä tosiaankin kertoisin sikäläisille viranomaisille kaikki, mitä tiedetään. Miksi ei?"
"Hyvä on", sanoi Penniket. "Parasta on, että te kumpikin tulette kanssani, Mitä enemmän tietoja me voimme antaa rikosasiain tutkimusosastolle, sitä parempi. Lähtekäämme sinne heti."
Muutamien minuuttien kuluttua kaikki kolme miestä olivat poistuneet.
Zillah ja rouva Goldmark, kahden jäätyään, katselivat toinen toistaan.
"Rouva Goldmark", virkkoi Zillah pitkän vaitiolon jälkeen. "Näittekö itse sen miehen, jonka otaksutaan pudottaneen platinanapin ravintolaanne?"