He olivat tällä välin tulleet asemalaiturin päähän, ja Lauriston katseli oikeaan ja vasempaan löytääkseen kysymyksessä olevan miehen. Äkkiä hän käänsi Zillahin ympäri.
"Onko hän tuolla — tuo mies, joka puhelee toisen kanssa?" hän kysyi.
"Katsokaahan — tuolla."
"On", virkkoi Zillah. Hän näki taas miehen, jolla oli platinainen paidannappi, ja pysähtyi samassa äkkiä pidättäen Lauristonia. Mies poltteli rauhallisena sikaariaan ja puheli toisen miehen kanssa, joka oli ilmeisestikin tullut vastasaapuneessa junassa päättäen siitä, että hänellä oli toisessa kädessään matkalaukku ja toisella käsivarrellaan matkapeite. "Niin", vahvisti Zillah. "Hän se on! Ja meidän on seurattava häntä minne tahansa hän meneekin!"
"Minkä ihmeen vuoksi?" kysyi Lauriston. "Mikä salaperäinen juttu tämä on? Kuka hän on?"
Samassa molemmat miehet erosivat puristaen lämpimästi toistensa kättä. Mies, jolla oli matkalaukku ja peite mukanaan, kääntyi maanalaiselle, rautatielle johtaville portaille. Toinen asteli hitaasti aseman julkisivun puolelle ja sieltä Great Northern-hotellille päin. Zillah veti heti Lauristonia perässään pysytellen muutamain kyynäräin välimatkan päässä vieraasta, mutta astellen kuitenkin itsepintaisesti eteenpäin. Muukalainen meni kadun poikki ja kääntyi hotellin porttikäytävään päin, kun Zillah teki pikaisen päätöksen.
"Meidän on puhuttava tuolle miehelle", hän virkkoi. "Älkää nyt kysykö miksi — saatte tietää muutamien minuuttien kuluttua. Kysykää häneltä tahtooko hän puhua kanssani."
Lauriston tarttui vieraaseen, kun tämä astui hotellin edessä oleville portaille. Hänestä tuntui epämiellyttävältä ja typerältä, mutta Zillahin äänenpaino ei jättänyt mitään sijaa vastaväitteille. Hänen oli toteltava.
"Suokaa anteeksi", Virkkoi Lauriston niin kohteliaasti kuin suinkin, "mutta tämä neiti haluaa hartaasti puhella kanssanne".
Mies kääntyi, vilkaisi Zillahiin, joka oli tullut lähemmäksi, ja kohotti pehmeälieristä hattuaan vanhanaikuiseen kohteliaisuuteen vivahtavalla tavalla. Juuri heidän yläpuolellaan paloi voimakas lamppu: sen valossa he kaikki kolme tuijottivat toinen toistaan. Muukalainen hymyili — vähän ihmeissään.
"Niinkö tosiaankin!" hän virkkoi sellaisella äänenpainolla, joka ehdottomasti paljasti hänet amerikkalaiseksi syntyperältään. "Olen hyvin iloinen. Ette suinkaan erehdyksessä luule minua joksikin toiseksi henkilöksi?"